Jatko-opiselijat ja terveydenhuolto
Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön viimeisin linjaus poistaa jatko-opiskelijat YTHS:n palveluiden piiristä. Päätös astunee voimaan 1.9.2009. Muun muassa tästä syystä jatko-opiskelijoiden asema yliopistoyhteisössä on ollut tämän kevään puheenaihe HYY:ssä. Kysyin alkuvuodesta kuka valvoo jatko-opiskelijoiden etua, mutta vielä en kysymykseen ole saanut kattavaa vastausta.. Vastausta osaltaan etsii HYY:n jatko-opiskelijatyöryhmä, joka jatkaa toimintaansa syksyllä. Työryhmän toimintaa tukee, tai oikeastaan edellyttää viime edustajistossa hyväksytty ponsi, jossa todetaan että ”edustajisto toivoo, että hallitus selvittää mahdollisuuksia HYY:n jatko-opiskelijajäsenten edunvalvonnan parantamiseen sekä edunvalvontayhteistyöhön soveltuvien tahojen kanssa.”
Jatko-opiskelijat itse ovat heränneet talviuniltaan ja alkaneet ääneen ihmetellä YTHS:n tilannetta. Missä ovat ne laskelmat, joilla tähän ratkaisuun ollaan päädytty, kysyy eräs jatko-opintoja tekevä. Mistä ulkomaalaiset jatko-opiskelijat saavat terveydenhoitoa jatkossa? Mikä on, kun ensin saatiin palvelut yhdenvertaisiksi perustutkinto-opiskelijoiden kanssa niin, että myös suun terveydenhuolto ulottuu jatko-opiskelijoihin ja nyt sitten otetaan kaikki se hyvä pois, oikein isolla kädellä. Terveyspalveluiden tarpeellisuuden tiedostavat eteenkin apurahalla opintojaan tekevät.
Jatko-opiskelijoiden tilanteesta puhuttaessa on noussut esiin monen tason .. no, haasteita. Edunvalvontaan liittyen ensinnäkin Tieteentekijöiden liiton rooli on hieman epäselvä ja toiseksi, HYY:ssä jatko-opiskelijajäseniä on huomattavasti suurempi määrä kuin liitossa. Edunvalvojana HYY voi terästäytyä, mutta se edellyttäisi nykyisen suuruista jäsenmäärää jatkossakin. Mitkä ovat perusteet ja resurssit valvoa jatko-opiskelijoiden etua, mikäli heitä ei kuulu jäsenkenttään kuin kourallinen? HYY:ssä toivotaankin, että jatko-opiskelijat näkevät HYY-jäsenyyden muunakin kuin terveyspalveluna. Mikäli YTHS:n palvelut eivät enää ole houkuttimena on toden teolla pohdittava, mitä HYY voi tarjota jatko-opiskelijajäsenilleen jatkossa.

Sivun alkuun