- Â Ylioppilaskunnan edustajisto valitsee hallituksen vuosittain. Hallituksen toimikausi on kalenterivuosi.
- Hallitus käyttää ylioppilaskunnan hallinto- ja toimeenpanovaltaa sekä päätösvaltaa niissä asioissa, joissa sitä ei ole määrätty ylioppilaskunnan edustajistolle.Â
- Jokaisella hallituksen jäsenellä on omat vastuualueensa ja –projektinsa, joiden edistymisestä hän huolehtii.
Hallituksen yhteystiedot
Hallituksen päätösluettelot
Â
Hallituksen työskentely
Hallituksen jäsenet tekevät läheistä yhteistyötä HYYn toimintasihteereiden kanssa. Ylioppilaskunnan toimintasektoreita ovat esimerkiksi koulutuspolitiikka, sosiaalipolitiikka, kulttuuriasiat ja viestintä. Valmistelevina eliminä hallitukselle toimivat HYYn valiokunnat sekä talousjohtokunta.
Kokoukset
Hallitus kokoontuu lukukausien aikana noin kerran viikossa. Kokouksissa käsitellään muun muassa edunvalvontatyöhön liittyviä kannanottoja ja valiokuntien ehdotuksia projektivarojen käytöstä. Hallitus myös valmistelee edustajistolle päätösasiakirjoja, kuten talousarvion.
HYY Yhtiöiden johdossa
Hallitus toimii ylioppilaskunnan oman yrityksen, Oy HYY-Yhtiöt Ab:n, yhtiökokouksena ja nimittää tehtäväänsä HYY Yhtymän hallintoneuvoston sekä HYY Yhtymän hallituksen. Ylioppilaskunnan hallitus hyväksyy edustajistolle esitettävät esitykset, jotka koskevat HYY Yhtymän omistajastrategia-asiakirjaa, emoyhteisön vuotuisia sijoitus- ja riskipuitteita sekä kiinteistötalouden tavoitebudjettia.
Â