Tiesitkö, että...

Kielet

A+ Ø a- | Tausta

Organisaatio


Helsingin yliopiston ylioppilaskunta on julkishallinnollinen yhteisö, jonka asema ja tarkoitus on määritelty yliopistolain 46 §:ssä:

Ylioppilaskunnan tarkoituksena on olla jäsentensä yhdyssiteenä ja edistää heidän yhteiskunnallisia, sosiaalisia ja henkisiä sekä opiskeluun ja opiskelijan asemaan yhteiskunnassa liittyviä pyrkimyksiä. Ylioppilaskunnan tehtävänä on osallistua 2 §:ssä säädetyn yliopiston kasvatustehtävän hoitamiseen valmistamalla opiskelijoita aktiiviseen, valveutuneeseen ja kriittiseen kansalaisuuteen.

Ylioppilaskuntaan kuuluvat kaikki Helsingin yliopistossa alempaa tai ylempää korkeakoulututkintoa suorittavat opiskelijat. Myös jatko-opiskelijat voivat halutessaan liittyä ylioppilaskunnan jäseniksi. HYYllä oli vuoden 2010 lopussa 29754 jäsentä.

HYY tarjoaa jäsenilleen neuvontapalveluita ja edunvalvontaa sekä erilaisia jäsenetuja. HYYn jäsenyys oikeuttaa myös yhteiskunnan tarjoamiin opiskelijaetuihin mm. joukkoliikenteessä, opiskelijaruokailussa ja esimerkiksi kulttuuripalveluissa.

HYY palvelee myös piirissään toimivia järjestöjä, joita on noin 250 ja joiden toimintaan osallistuu suuri osa ylioppilaskunnan jäsenistöä.
HYYn jäsenet valitsevat demokraattisesti keskuudestaan 60 hengen edustajiston aina kahdeksi vuodeksi kerrallaan. Seuraavat edustajistovaalit ovat syksyllä 2012.

 

HYYn organisaatio

Edustajisto nimittää vuosittain hallituksen johtamaan ylioppilaskunnan toimintaa. Hallitus, johon kuuluu 7-13 jäsentä, käyttää hallinto- ja toimeenpanovaltaa. Hallitus on edustajistolle parlamentaarisessa vastuussa.

Edustajiston ja hallituksen tehtävät on määritelty HYYn säännöissä sekä hallituksen ja edustajiston työjärjestyksissä.

Ylioppilaskunnan jokapäiväisestä toiminnasta huolehtii yhdessä hallituksen kanssa palkattu henkilökunta. Henkilökuntaan kuuluvat pääsihteeri, hallintopäällikkö, kuusi asiantuntijaa ja tiedottaja, sekä kolme toimistosihteeriä. Toimistosihteerit huolehtivat HYYn palvelutoimiston toiminnasta. HYYn työntekijöihin kuuluvat myös Domus Gaudiumin arkiston kaksi työntekijää sekä kaksi lastenohjaaja Lapsiparkissa.

HYYssä toimii myös useita valiokuntia. Ne ovat hallituksen vuosittain asettamia toimielimiä, jotka keskittyvät jonkin toimialueen toiminnan ideointiin ja järjestämiseen.