Blogi


Olen ehdolla yliopistokollegion puheenjohtajaksi. Haen tehtävään, koska haluan parantaa kollegion toimintaa, ja tuoda yliopistoyhteisön ääntä yhä tehokkaammin yliopiston johdon korviin. Haluan myös tuoda yliopiston johdon lähemmäs yhteisöä. Olen ensimmäinen opiskelija, joka kollegion historiassa hakee tehtävään. Yliopistokollegio on yliopiston hallinnon ainoa elin, jossa opiskelijan on mahdollista toimia puheenjohtajana. Valinta puheenjohtajasta tehdään uuden kollegion järjestäytymiskokouksessa 12.4.

Kollegio on yliopiston korkein päättävä elin, jonka tehtävänä on valvoa yliopiston hallituksen ja johdon toimintaa. Kollegiossa koko yliopistoyhteisö on edustettuna: siinä vaikuttavat professoreiden, muun henkilökunnan ja opiskelijoiden edustajat jokaisesta tiedekunnasta. Yhteensä Helsingin yliopiston kollegiossa on 50 jäsentä, joista jokaisella on myös henkilökohtaiset varajäsenet. Yliopistokollegion toimikausi kestää neljä vuotta, ja uusi kokoonpano juuri valittu kaudelle 20182021. Opiskelijajäsenten kausi kollegiossa on kaksivuotinen. Tästä kaudesta alkaen myös Svenska social- och kommunalhögskolanin opiskelijoilla on edustus kollegiossa.

Yliopistokollegion tehtävät on kirjattu yliopistolakiin. Kollegio muun muassa valitsee yliopiston kanslerin ja yliopistoyhteisön ulkopuoliset jäsenet yliopiston hallitukseen sekä päättää vastuuvapauden myöntämisestä yliopiston hallitukselle ja rehtorille.

Yliopistokollegion tehtäviin kuuluu Helsingin yliopiston johtosäännön mukaan myös kokoontua vähintään kaksi kertaa vuodessa keskustelemaan merkittävistä, koko yliopistoa koskevista asioista. Sellaisia ovat esimerkiksi hallintorakenne- ja pääsykoeuudistusten vaikutukset. Voisi ajatella, että tämä kollegion tehtävä olisi muita vähäpätöisempi, koska se ei sisällä sellaisia valtaa ilmentäviä sanoja kuin valita, vahvistaa tai päättää. Niiden sijaan tästä nimenomaisesta tehtävästä löytyy kuitenkin se keskeisin asia, jolla yhteiskuntaa ja maailmaa lopulta muutetaan keskustelu. Yliopistokollegion todellinen voima piilee nähdäkseni juuri siinä, että sen on mahdollista koota yliopistoyhteisön eri osasista edustus yhteiseen ajatustenvaihtoon.

Yliopistokollegion puheenjohtajan rooli on hallinnollinen ja byrokraattinen, mutta ennen kaikkea hänen tehtävänsä on varmistaa, että yliopistoyhteisö pääsee sanomaan sanottavansa. Mielestäni kollegion tulee käyttää kriittisesti ääntään ja antaa kiitosta, molempia tilanteesta riippuen. Haaveenani on vahva kollegio, joka toimii yhdyssiteenä koko yliopistoyhteisön ja yliopiston johdon välillä.

Kollegiota tulee kehittää niin, että sen kautta yliopistoyhteisön ääni pääsee entistä vahvemmin kuuluviin ja näkyy siinä, miten yliopistoamme johdetaan. Lakisääteisen asemansa vuoksi kollegiolla on toimielimenä sellaista legitimiteettiä, jonka ansiosta sen viesteillä on yliopiston johdolle painoarvoa. Kollegion toimintaan tulee panostaa, koska sen kautta yliopistotyön arkea voidaan todella parantaa.

Sampsa Granström
Englantilaisen filologian neljännen vuoden opiskelija
Kollegion jäsen 20162017 ja 20182019

Helsingin yliopistolla on vain 18 lukukausimaksuja maksavaa opiskelijaa. Jos Helsingin yliopisto maan merkittävämpänä monialayliopistona ei pysty houkuttelemaan maksavia opiskelijoita, miten lukukausimaksujen voi odottaa lisäävän suomalaisen koulutuksen vetovoimaisuutta?

Vuonna 2017 Suomen korkeakouluissa otetiin käyttöön lukukausimaksut EU- ja ETA-alueen ulkopuolelta saapuville opiskelijoille. Laki velvoittaa korkeakoulut perimään vieraskielisistä tutkinnoistaan vähintään 1 500 € suuruisia maksuja, mutta maksusta voidaan vapauttaa esimerkiksi jatkuvan tai pysyvän oleskeluvan perusteella. Korkeakouluilla tulee lisäksi olla apurahajärjestelmä maksuvelvollisten opiskelijoiden tukemiseksi.

Helsingin yliopistolla lukukausimaksut vaihtelevat vieraskielisissä maisteriohjelmissa 13 000-18 000 € välillä. Samalla rahalla saa tutkinnon jo Oxfordista. Apurahajärjestelmän puitteissa Helsingin yliopistolla oli myös viime vuonna tarjolla yhteensä 26 erityyppistä apurahaa, joista paras kattaa sekä lukukausimaksun että elinkustannuksia. Lisäksi tarjolla oli apurahoja, joilla katetaan lukukausimaksut tai elinkustannukset, sekä puolet lukukausimaksusta kattava apuraha. 26 apurahan saaneesta vain kuusi hakijaa vastaanotti opiskelupaikan ja aloitti opintonsa. Luku on pysäyttävä. Edes apurahat eivät monelle olleet riittävä houkutin.

Lukukausimaksujen käyttöönotto johti Helsingin yliopiston kansainvälisten maisteriohjelmien kohdalla merkittävään laskuun hakijoiden määrässä vuonna 2017. Odotetusti EU/ETA-alueen ulkopuolisten hakijoiden määrä väheni: ennen lukukausimaksuja heitä oli noin kolme neljäsosaa hakijoista, vuosien 2017–2018 hauissa enää reilu puolet.

Hakijamäärän notkahdus oli merkittävä. Tänä vuonna hakijamäärä nousi, mutta se ei itsessään ole ratkaisevaa. Oleellista on, kuinka moni hakija on hakukelpoinen, kuinka moni hyväksytty ottaa paikan vastaan sekä kuinka moni lopulta saapuu Helsinkiin ja aloittaa opintonsa.

Kuten yllä olevasta taulukosta ilmenee, viime vuonna moni hyväksytty ei ottanut paikkaa vastaan, eivätkä aivan kaikki paikan vastaanottaneetkaan lopulta aloittaneet opintojaan. Erityisen merkittävä lasku tapahtui EU/ETA-alueen ulkopuolelta saapuvien opiskelijoiden kohdalla: vuonna 2016 heitä aloitti 132, viime vuonna enää 56. Nähtäväksi jää, kuinka luvut asettuvat tämän vuoden osalta.

Hakijamääriä ei voi suoraan verrata eri vuosina, sillä Helsingin yliopisto uudisti kaikki syksyllä 2017 alkavat maisteriohjelmansa. Lisäksi vuonna 2016 käytössä oli EU- ja ETA -maiden ulkopuolisille hakijoille 100 € suuruinen hakijamaksu, joka johti laskuun hakemusten määrissä. Vuosina 2017 ja 2015 hakija on siis voinut hakea useaan paikkaan rinnakkain, eikä hän välttämättä ole sitoutunut hakemukseen.

Lukukausimaksut eivät ole olleet korkeakouluille merkittävä tulonlähde, ja niihin liittyy myös kustannuksia. Lukukausimaksuihin ja apurahajärjestelmään liittyvän byrokratian ja hallinnon pyörittäminen sekä koulutusohjelmien markkinointi vievät paljon resursseja.

Yliopistoyhteisön suhtautuminen maksuihin on alusta asti ollut selvä. Ilman lukukausimaksuja Suomeen voitaisiin houkutella parhaat mahdolliset osaajat lähtömaiden tulotasosta riippumatta. Moni muualta maahan tullut opiskelija tahtoo jäädä valmistumisensa jälkeen Suomeen ja työllistyä. Kansainväliset opiskelijat tuovat mukanaan arvokasta osaamista, kansainvälisiä verkostoja ja työllistyessään he veronmaksajina rahoittavat myös korkeakoulujärjestelmää kokonaisuudessaan. Selvityksen perusteella nuoret, osaavat kansainväliset opiskelijat hyödyttävät työllistyessään Suomen taloutta (lähde: Otuksen selvitys).

Kansainvälisten opiskelijoiden saaminen Suomeen on maan huoltosuhteen ja kilpailukyvyn suhteen ensiarvoisen tärkeää. Sen edistämisessä lukukausimaksut eivät kuitenkaan ole toimiva ratkaisu. Korkeatasoinen, maksuton koulutus sen sijaan olisi.

Hannele Kirveskoski
Asiantuntija, toimeentulo ja kansainvälisyys

Opetus- ja kulttuuriministeriö ajaa vauhdilla eteenpäin korkeakouluja koskevaa opiskelijavalintauudistusta (http://minedu.fi/opiskelijavalinnat-ja-yhteistyo). Uudistuksen myötä vuodesta 2020 lähtien yli puolet opiskelupaikoista määräytyisi ylioppilastodistuksen perusteella.  Uudistuksella OKM tavoittelee nopeampaa siirtymää lukiosta korkeakouluihin.

Tässä tekstissä nostan esille kolme keskeistä huomiota opiskelijavalintauudistuksen toteutuksesta.

1) Aikataulu on liian tiukka

Lukiolaiset, joita uudistus koskee, ovat jo aloittaneet opintonsa ja tehneet ylioppilaskirjoituksiin vaikuttavia valintoja opiskeltavien aineiden suhteen. Näin kireällä aikataululla toteutettu uudistus ei kohtele lukiolaisia oikeudenmukaisesti ja anna lukioille riittävää aikaa uudistua.

Myös yliopistoilla on haasteita sen suhteen, miten todistusvalinta saadaan sovitettua yhteen rinnalla säilyvien pääsykoevalintojen kanssa. Ongelma syntyy aikataulusta: todistusvalinnan jälkeen valitsematta jääneiden on pystyttävä yhä ilmoittautumaan pääsykokeisiin, joiden tulosten on oltava selvillä riittävän varhain, jotta opiskelija ehtii hankkimaan asunnon ja osallistumaan hakukohteen orientaatioviikkoihin. Pitkälle automatisoitu tietojärjestelmäpohjainen valintaprosessi voisi auttaa, mutta järjestelmien kehittäminen vie aikaa.

2) Lukio muuttuu ja sen on muututtava

Lukion yleissivistävyys vähenee, koska opiskelijoilla on paine lukea vain korkeakouluhaussa hyödyttäviä aineita. Samalla valmennuskurssit saattavat siirtyä lukioihin ja opinnot lukiossa pidentyä entistä useammalle nelivuotisiksi. Jos näin käy, toive toiselta asteelta korkea-asteelle siirtymisen nopeutumisesta valuu hiekkaan.

On kohtuuton vaatimus, että Hylkysyrjällä kasvanut 16-vuotias osaa varmuudella ennakoida tulevaisuudessa opiskelemansa tieteenalan. Myös jatkossa on tärkeää, että koulutuspolulla on mahdollista tehdä virheitä, ja myöhään kypsyneilläkin säilyy väylä korkeakouluopintoihin.

Esimerkkejä lukiossa heikosti pärjänneistä, mutta elämässä kelvollisesti menestyneistä ei tarvitse etsiä kaukaa: jatkokaudelle valitun tasavallan presidentti Sauli Niinistön lukion lukuaineiden keskiarvo oli 6,5 (https://yle.fi/uutiset/3-6140770).

On uudistuksesta mitä mieltä hyvänsä, toteutuessaan se tarkoittaa, että lukiokoulutus tulee jäsentää uudestaan ja kirjoitusten sisältö miettiä vastaamaan paremmin korkeakouluvalintojen tarpeita. Samalla laadukkaan opintojen ohjauksen tarve kasvaa: lukiolaisten urasuunnitelmien tulee olla entistä selkeämmät jo viimeistään lukion toisena vuonna.

3) Pisteytysmalli on murheista pienin

Todistusvalinnan osana otetaan käyttöön ylioppilaskirjoitusten arvosanat toisiinsa suhteuttava pisteytystyökalu. Yliopiston hakukohteille tulisi valittavaksi yksi kolmesta pistetaulukosta: 1) perustaulukko, 2) kielitaulukko tai 3) matemaattinen taulukko. Kukin taulukko sisältää erilaisen kokoonpanon ylioppilaskirjoitusten aineita. Yliopisto voi myös päättää olla soveltamatta taulukkoa, mutta vahva paine valtakunnallisesti yhdenmukaiselle mallille säilyy. Luonnos pisteytystyökalusta on hyvä alku, mutta siinä on yhä valuvikoja. 

Pisteytystyökalu jättää huomioimatta kaksi alinta ylioppilaskirjoitusten hyväksyttyä arvosanaa (B ja A), mikä luo yleissivistävyyttä heikentävän kannustimen pelata kirjoitettavien aineiden suhteen varman päälle. Malliin sisältyvä ainereaalin aineet eri koreihin ryhmittely on rakennettu liian vahvasti mediaaniopiskelijan näkökulmasta. Ryhmittely ei  tunnista moninaista eri aineyhdistelmien kirjoa, joka voisi hyödyttää yliopisto-opinnoissa.

Työkalu ei ole OKM:n kehittämä vaan Helsingin yliopiston koordinoiman kärkihankkeen (http://oha-forum.fi/hankkeet/karkihanke/) luomus. Jos valtakunnalliseen valintayhteistyöhön ja todistusvalintoihin todella siirrytään OKM:n tavoitteiden mukaisesti, on mielekästä, että pisteytys on mahdollisimman läpinäkyvä ja johdonmukainen hakijan näkökulmasta. 

Helsingin yliopiston ylioppilaskunta kommentoi pisteytystyökalua tammikuussa yliopiston sisäisellä kommenttikierroksella. Myös muut yliopistot ovat antaneet lausuntojaan mallin yksityiskohdista. Tällä hetkellä näyttää siltä, että pisteytystyökalun pahimmat ongelmakohdat voivat korjaantua, jonka jälkeen työkalu toisi hakijan näkökulmasta selkeyttä koko opiskelijavalintauudistukseen.

Ongelmat lukion puolella säilyvät, jos OKM ei nosta jalkaansa kaasupolkimelta.

Heikki Isotalo
Asiantuntija, koulutuspolitiikka

Hallitus esittää muutoksia yleiseen asumistukeen. Hallituksen esityksessä ehdotetaan palautettavaksi niin sanottu osa-asunnon normi, joka tarkoittaisi, että osan asunnosta vuokranneiden tai alle 20 neliön yksiöissä asuvien asumistukea myönnettäessä asumismenoja hyväksyttäisiin 20 % vähemmän kuin muilta samalla alueella asuvilla. Esimerkiksi Helsingissä yhden hengen ruokakunnan saatavissa olevan tuen määrä laskisi pahimmillaan 82 euroa.

Jo eduskunnassa käydyssä lähetekeskustelussa tuotiin selvästi esiin, että leikkaus kohdistuisi erityisesti opiskelijoihin: opiskelijat asuvat usein kimppakämpissä ja pienissä asunnoissa, eivätkä voi hakea toimeentulotukea menetystä korvaamaan. Leikkaaminen on yksinkertaisesti kohtuutonta, sillä viime vuosien leikkauspolitiikka on vaikuttanut opiskelijoihin eniten, ja moni kertoo jo nyt käyttävänsä yli puolet tuloistaan asumiseen.

Yhdessä yleisen asumistuen ruokakuntatulkintojen kanssa osa-asunnon normi heikentää entisestään kimppa-asumisen suosiota. Jo nyt esimerkiksi Helsingin seudun opiskelija-asuntosäätiöltä (Hoas) asuntoa hakevista opiskelijoista vain 10 prosenttia hakee soluasuntoa, ja osa-asunnon normi laskisi hakijoiden määrää entisestään. Hallituksen esitys myöntää tämän käyttäytymisvaikutuksen. Mikäli opiskelija-asuntoja jää tyhjilleen, tyhjäkäyttö johtaa kaikkien opiskelija-asunnoissa asuvien vuokrannousuun. Kun opiskelijoiden asumista tuetaan verovaroin, on kansantaloudellisesti järkevää tehdä ratkaisuja, jotka mahdollistavat opiskelijoiden edullisen asumisen.

Osa-asunnon normilla tavoitellaan säästöjä, mutta esitys on valmisteltu hätäisesti, eikä vaikutuksia ole kunnolla arvioitu. Kaiken tämän vuoksi toivomme, että säästövaikutuksiltaan epävarma ja kimppa-asumista hankaloittava normi poistetaan lakiesityksestä.

Ada Saarinen
Hallituksen varapuheenjohtaja
ada.saarinen@hyy.fi

Joel Lindqvist
Hallituksen jäsen
joel.lindqvist@hyy.fi

Hannele Kirveskoski
Asiantuntija, toimeentulo ja kansainvälisyys
hannele.kirveskoski@hyy.fi

Helsingin yliopistosta valmistuneet työllistyvät yhä erinomaisesti, mutta yksilön vastuu työelämätaitojensa ajantasaisena pitämisessä on kasvanut. On ennustettavissa, että tekoäly ja telerobotiikka valtaavat alaa myös asiantuntija-ammateissa ja kilpailu korkeakoulutettujen keskuudessa kovenee. Myös urapolut ovat aiempaa kirjavampia. Sitran selvityksen mukaan tällä hetkellä joka kolmas työntekijä on vaihtanut alaa kahdesta neljään kertaan. 

Ehkä on ylipäätään väärin puhua yksilön työurasta, kun voisi sen sijaan puhua yksilön työurista.

Ylioppilaskunta järjesti syksyllä generalistiopiskelijoille suunnatun työelämätapahtuman Moniosaajien markkinat. Tilaisuudessa pohdittiin sitä, millaisia taitoja yliopistotutkinto antaa ja miten niitä voi parhaiten hyödyntää työelämässä. Paneelikeskustelussa nousseista vinkeistä voi tiivistää viisi yleispätevää ohjetta, joilla pärjäät työmarkkinoilla lähes varmasti.

1) Sanoita osaamisesi. Pelkkä tutkintotodistus ei kerro, mitä todellisia taitoja hallitset. Opintojen ohella kehittyvät väistämättä analyyttinen ajattelu ja tiedonhakutaidot, mutta myös monenkirjavat projektinhallintataidot, stressinhallinta ja kyky ryhmätyöskentelyyn. Myös lukujärjestyksen ulkopuolisilla aktiviteeteilla on merkityksensä: jos olet toiminut vaikkapa taloudenhoitajana viiniharrastusyhdistyksessä, olet saanut kullanarvoisia taitoja talouden hallintaan myös työelämässä. Taidoista ei kuitenkaan ole hyötyä, jos et tunnista niitä itse. 

2) Harjoita ihmissuhdetaitojasi. Yhtä tärkeää kuin akateeminen substanssiosaaminen on kyky tulla toimeen ihmisten kanssa. Työyhteisössä toimiminen edellyttää neuvottelutaitoja, taitoa vakuuttaa toiset sekä sosiaalista pelisilmää. Myös empatiakyky on tärkeä taito työelämässä: opiskelijayhteisössä opitut taidot ratkoa konflikteja tai puuttua kiusaamiseen ovat tärkeitä myös työpaikalla. Hyvät ihmissuhdetaidot eivät kuitenkaan edellytä supersosiaalisuutta. 

3) Ole aktiivinen. Työharjoittelu tai tilausgradun tekeminen voivat olla ihanteellisia tapoja saada jalkaa työnantajan oven väliin. Aniharva työnantaja odottaa, että uusi työntekijä on jo valmiiksi täydellinen osaaja omalta alaltaan. Tärkeämpää on oikea asenne ja kyky sitoutua aloittamiinsa tehtäviin. 

4) Löydä yllättäviä urapolkuja. Oman tutkinnon tuottamia valmiuksia ei kannata katsoa liian kapeakatseisesti. Pelifirmat eivät tarvitse ainoastaan koodareita, vaan myös tarinoita iskeviä folkloristeja. Toimittajan työssä voi viestintätaitojen lisäksi olla eduksi syvällinen ymmärrys evoluutiobiologiasta. Kun tunnistaa oman osaamisensa ja sen monipuoliset käyttöyhteydet, voi rakentaa itselleen yksilöllisen työuran.

5) Jatka oppimista. Valmistuminen yliopistosta ei ole oppimisen päätepiste. Tärkein taito, jonka yliopistossa voi oppia, on kyky oppia uutta. Myös työelämässä olevan on jatkuvasti päivitettävä osaamistaan ja hankittava uusia taitoja. Tämä voi tarkoittaa uusia opintokokonaisuuksia tai tutkintoja, mutta yhtä hyvin työn ohessa tapahtuvaa itseoppimista.

Heikki Isotalo
Asiantuntija, koulutuspolitiikka ja työelämä

Sitran selvitys: Työelämän tutkimus 2017 https://media.sitra.fi/2017/05/16144238/Sitra-Ty%C3%B6el%C3%A4m%C3%A4n-t...
Huffington Post: Forget A.I. ‘Remote Intelligence’ Will Be Much More Disruptive https://www.huffingtonpost.com/entry/telerobotics_us_5873bb48e4b02b5f858...

”Pakkojäsenyys on ylioppilaskunnille avoin piikki kasvattaa budjettia. Vain pieni osa ylioppilaskuntien jäsenmaksuista käytetään ylioppilaskuntien lakisääteisten tehtävien järjestämiseen. Ylioppilaskunnat ja ylioppilaskuntien palkkalistoilla olevat työntekijät keksivät itselleen jatkuvasti uusia tehtäviä ja pakollinen jäsenyys mahdollistaa jäsenmaksujen jatkuvan korottamisen.”

- Eroaylioppilaskunnasta.fi

HYY ei tuhlaa rahojaan päähänpistoihin, vaikka niin joskus sitkeästi väitetään. Ylioppilaskunta käyttää varojaan siihen, että opiskelijat voisivat elää mahdollisimman hyvää elämää.

HYYn talouden suunnittelua ohjaa nykyisin kunnianhimoinen tavoite: jäsenmaksuttomuus vuonna 2025.

Mistä ylioppilaskunnan rahat tulevat?



Ylioppilaskunnan rahat tulevat kahdesta lähteestä. Kolmasosa on peräisin jäsenmaksuista ja kaksi kolmasosaa HYY Yhtymän voitonjaosta. HYY Yhtymän osuutta on tarkoitus kasvattaa entisestään, vaikka HYYn jäsenmaksu on jo nyt alhaisin Suomen ylioppilaskunnista.

HYYn tärkeimmät tulonlähteet ovat sen keskustassa omistamat kiinteistöt, kuten ylioppilastalot ja Kaivopiha. Niiden lisäksi HYY Yhtymä saa tuloja muun muassa sijoitustoiminnasta sekä majoitus- ja ravintolaliiketoiminnasta.



Mihin ylioppilaskunta käyttää rahaa?



Ylioppilaskunta käyttää rahaa jäsentensä palveluihin, mahdollistaa järjestökenttänsä toiminnan ja parantaa opiskelijoiden yhteiskunnallista asemaa. Ylioppilaskunta huolehtii myös opiskelijaedustajien valitsemisesta yliopiston hallintoon ja rahoittaa sekä osallistuu ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön toimintaan. Kaikilla näillä tavoilla ylioppilaskunta toteuttaa lakisääteistä tehtäväänsä opiskelijoiden yhteiskunnallisen aseman edistäjänä.



Rahojen käytöstä päättää demokraattisesti valittu ylioppilaskunnan edustajisto. Vuosittaisten budjettien valmistelu on taloushallinnon ammattilaisen käsissä. Ylioppilaskunnan suurimmat kuluerät ovat henkilöstö, tilat ja järjestöille myönnettävät toiminta-avustukset. Ylioppilaskunnan henkilöstöön kuuluu puolipäiväistä korvausta saava hallitus, 8 asiantuntijaa, AD, kolme sihteeriä, arkistonhoitaja ja kaksi Pikku HYYn lastenhoitajaa. Heidän avullaan HYY pystyy tuottamaan palvelunsa ja pitämään huolen siitä, että opiskelijoiden ääni kuuluu niin yliopistolla, kaupungissa kuin koko maassa.



Tarjoamalla piirissään toimiville noin 250 järjestölle tiloja ja tukia ylioppilaskunta mahdollistaa monimuotoisen opiskelijaelämän, jossa on sijaa kaikille jäsenille.

Millaiset tulevaisuuden näkymät ovat?



Suunnitelmat ovat suuria: ylioppilaskunta pyrkii jäsenmaksuttomuuteen vuoteen 2025 mennessä. Toiminnan koko on tarkoitus pitää kutakuinkin samana. Se edellyttää, että HYY Yhtymä pystyy kasvattamaan tulostaan ja voitonjakoaan ylioppilaskunnalle. Lisäksi ylioppilaskunta pyrkii kerryttämään käyttörahastoaan yhden vuoden menoja vastaavalle tasolle. Käyttörahaston varoilla toiminta voidaan turvata Yhtymän tuloksen ehtymisen tai suurten yllättävien menojen varalta.


Tavoitteiden yhteensovittaminen vaatii tarkkaa ja pitkäjänteistä punnintaa jäsenmaksujen tason ja tulevien menojen välillä. Jos esimerkiksi jäsenmaksua laskettaisiin reilusti jo nyt, käyttörahasto voi jäädä kertymättä, tai HYY Yhtymältä olisi pakko tulouttaa rahaa, jota se taas tarvitsisi uusiin investointeihin.



HYY Yhtymä on tehostanut toimintaansa ja tehnyt merkittäviä uusia investointeja, joita on luvassa paljon lisää. Merkittävimpiä ovat lukuisat uudet tontit, joista ylioppilaskunta saa vuosikymmenien ajan tasaista vuokratuottoa. Uusiin investointeihin liittyy aina riski, mutta se on pyritty minimoimaan sijoituskohteiden tarkalla valinnalla.

Ylioppilaskunta on monin tavoin perheyrityksen kaltainen. Lyhyen aikavälin voittojen tavoittelu ei olisi vastuullista; meidän kvartaalimme on yhden sukupolven mittainen.

Tulevien opiskelijasukupolvien on saatava hyötyä ylioppilaskunnan vuosisatojen aikana kerryttämästä omaisuudesta.



Lauri Linna

HYYn hallituksen talousjohtokunnan puheenjohtaja
lauri.linna@hyy.fi

Valtiovarainministeriö on tilannut kolmelta ekonomistilta, Bengt Holmströmiltä, Sixten Korkmanilta ja Vesa Vihriälältä, kolmisivuisen talouspoliittisen muistion evästykseksi hallituksen tuleviin budjettineuvotteluihin. Julkisen talouden ja työllisyysasteen lisäksi Holmström, Korkman ja Vihriälä antavat ministeriölle neuvoja myös korkeakoulupolitiikkaan. Lyhyeen muistioon mahtuu paljon poleemista, muun muassa opintotuen sitomista entistä tiukemmin opintojen etenemiseen ja lukukausimaksuja kaikille opiskelijoille.

Aloitetaan hyvistä ehdotuksista. Kolmikon tavoitteena on kohentaa suomalaisten koulutus- ja osaamistasoa sekä kehittää koulutusjärjestelmän rakennetta ja toimintatapoja. Ekonomistit toivovat myös lisää ulkomaisia osaajia. Kaikki ovat helposti allekirjoitettavia tavoitteita, sillä korkeakoulutettujen nuorien määrän kasvu on Suomessa pysähtynyt ja asema suhteellisesti heikentynyt muihin OECD-maihin verrattuna.

Valitettavasti monet Holmströmin, Korkmanin ja Vihriälän korjauskeinoista kuvaavat tulevaisuuden sijaan pikemminkin nykytilaa. Muistiossa esitetyt laaja-alaiset kandidaatintutkinnot ovat jo nyt todellisuutta suuressa osassa kotimaisia monialayliopistoja; hyödyllisintä olisi nyt tarkkailla, millaisia vaikutuksia tuoreilla koulutusuudistuksilla on.

Pahimmillaan kolmikon ehdottamat lääkkeet aiheuttavat monin verroin pahempia sivuvaikutuksia kuin hoidettava vaiva. Heidän ehdottamansa uusi opiskelijavalinta kandidaatin- ja maisterintutkinnon välille tuntuu nurinkuriselta tilanteessa, jossa opintopolun nivelvaiheet saavat jo nykyisin aikaan tarpeetonta tyhjäkäyntiä. Bolognan prosessiin on turha vedota, sillä suomalainen perustutkintorakenne on ollut jo vuodesta 2005 kaksiportainen, eikä opiskelijoiden valinta suoraan maisterintutkintoon ole sen kanssa ristiriidassa. Liikkuvuutta yliopistojen välillä voi lisätä myös nykyisessä järjestelmässä. 

Holmströmin, Korkmanin ja Vihriälän mukaan opintotuki ja opiskeluoikeus tulisi sitoa tiukasti opintojen etenemiseen. Heiltä taisi unohtua, että jo nyt opintotukeen kuuluu opintopisteiden vähimmäissuoritusvaatimus ja että opintotuki on jyvitetty erikseen kandidaatin ja maisterin tutkintoon ja että opintoaikoja on rajattu jne. jne. Opiskelijaa ei välttämättä kannattaisi työntää vain syvemmälle byrokratiaviidakkoon, vaan tarvetta olisi pikemmin norminpurkutalkoille.

Lopuksi vaikeimpaan asiaan eli korkeakoulujen rahoitukseen. Ekonomistit katsovat, ettei korkeakouluille löydy nykyistä enempää pysyvää julkista rahoitusta, joten ainut keino on turvautua opiskelijoilta kerättäviin lukukausimaksuihin. Holmströmin, Korkmanin ja Vihriälän voi kuvitella hyräilevän lastenlaulua kolmesta iloisesta rosvosta: ”kun pakko on niin siepataan, ei tarpeetonta milloinkaan…”

HYY on tänä vuonna kommentoinut lukukausimaksuja jo useampaan otteeseen. Ekonomistikoplan sivulauseessa mainitsema ”hyvin suunniteltu opintolainajärjestelmä” ei suinkaan ratkaise sosiaaliseen liikkuvuuteen liittyviä ongelmia, sillä nimenomaan pienituloisten perheiden lapset vierastavat opintolainan ottamista (Callender & Mason 2017, 41-42; Otus 2013, 34)*.

Mitkä olisivat toimivia vaihtoehtoja?

Nyt kun talous osoittaa elpymisen merkkejä olisi aiheellista tarkastella jo tehtyjä koulutusleikkauksia kriittisin silmin. Esteet ovat poliittisia, eivät taloustieteellisiä. Ulkomaalaisten osaajien saamiseksi Suomi voisi esimerkiksi lakata karkottamasta väitöskirjatutkijoita ja poistaa EU- ja ETA-alueiden ulkopuolisten opiskelijoiden määrää kutistavat lukukausimaksut

Valtiovarainministeriöstä on viime vuosina kehittynyt eräänlainen yleisministeriö, jolla on valta kommentoida myös muiden ministeriöiden sisäisiä asioita. Toivottavasti valtiovarainministeri Petteri Orpo ymmärtää jättää Holmströmin, Korkmanin ja Vihriälän koulutuspoliittiset neuvot omaan arvoonsa. Niillä ei pelasteta Suomen taloutta — eikä ainakaan yliopistoja.

Heikki Isotalo
Asiantuntija, koulutuspolitiikka

*Lisätty lähde sosiaalisessa mediassa nousseen huomion perusteella. Pienituloisten velanottamisen vierastamisesta on empiiristä tutkimusta Englannista.
Callender, Claire ja Mason, Geoff (2017) Does Student Loan Debt Deter Higher Education Participation? New Evidence from England. Annals of the American Academy of Political and Social Science, vol. 671.

Suomen hallituksen päätös lykätä sosiaali-ja terveydenhuollon kokonaisuudistuksen voimaan astumista vuoteen 2020 asti antaa viranomaisille, opiskelijaliikkeelle ja Ylioppilaiden terveydenhuoltosäätiölle (YTHS) paljon kaivattua lisäaikaa sopeutua ja reagoida ammattikorkeakouluopiskelijoiden siirtymiseen YTHS:n piiriin. Osana sote-uudistusta YTHS:n toimintaa on tarkoitus laajentaa koskemaan myös ammattikorkeakoulujen opiskelijoita ja näin poistaa nykyään vallitseva epätasa-arvoinen tilanne yliopisto-ja amk-opiskelijoiden väliltä. Uudistus on erittäin tarpeellinen ja kannatettava, mutta se täytyy toteuttaa huolella, jotta kaikkien korkeakouluopiskelijoiden terveydenhuolto paranee uudistuksen myötä. YTHS:n amk-laajennus onkin myös mahdollisuus kehittää terveydenhuoltosäätiön toimintaa ja siten kaikkien opiskelijoiden terveydenhuoltoa.

Viime viikolla julistetulla lisäajalla viranomaisten on arvioitava ja päätettävä, miten YTHS:n toimintaa rahoitetaan jatkossa ja miten säätiötä rahoittavat varat kerätään. On lisäksi selvää, että laajentaakseen toimintaansa kerralla YTHS tarvitsee noin noin 1,5 – 2 miljoonan euron kertaluontoisen projektirahoituksen amk-laajennuksen onnistuneeseen läpivientiin. On myös päästävä sopuun siitä, miten YTHS:n toiminta järjestetään valtakunnallisesti. Poliitikoilla ja virkamiehillä olisi vielä mahdollisuus arvioida YTHS:n eritysasemaa uudistuksessa ja järjestää opiskelijahuolto valtakunnallisesti maakunnallisen järjestämisen sijaan. Näin olisi mahdollista järjestää koko maan kattava yhtäläinen opiskelijaterveydenhuolto ja välttää mahdolliset ristiriidat maakuntien itsehallinnon kanssa.

Jos uudistuksen yhteydessä YTHS maksujen kerääminen poistuisi ylioppilaskunnilta, alentaisi se käytännössä opiskelijoitten ylioppilaskunnalle maksamaa rahasummaa YTHS maksun verran (55e). Tämä selkiyttäisi ainakin ylioppilaskuntien jäsenmaksua, johon YTHS maksu nykyään monesti erehdytään yhdistämään. Mahdollisesta muutoksesta huolimatta HYY tulee jatkossakin tekemään tiivistä yhteistyötä YTHS:n kanssa paremman opiskelijaterveydenhuollon puolesta.

YTHS:n asiakasmäärä liki tuplaantuu laajennuksen myötä. Säätiö myös joutuu luomaan toimintoja paikkakunnille, missä niitä ei ennen ole ollut. Myös Helsingissä täytyy arvioida YTHS:n toimipisteiden saavutettavuus. Töölön toimipiste ei ole edes nyt ole kaikkein saavutettavin ja uudistuksen jälkeen YTHS:n piirissä on opiskelijoita entistä laajemmin ympäri pääkaupunkiseutua. Toimintaansa uudistaessaan YTHS:n olisikin tärkeää valmistautua perustamaan joko uusi toimipiste jonnekin päin pääkaupunkiseutua, mahdollisesti tulevan tiederatikan reitin varrelle. YTHS:n on laajennuksen jälkeen myös entistä tärkeämpää kehittää kampuksilla toimivia palveluitaan osana säätiön ennaltaehkäisevää työtä.

Kaiken kaikkiaan sote-uudistuksen yhteydessä toteutettava YTHS:n laajentuminen amk-opiskelijoille on suuri mahdollisuus. Uudistuksen myötä voidaan koko opiskelijaterveydenhuoltoa kehittää valtakunnallisena kokonaisuutena paikallisia erityispiirteitä unohtamatta. Nyt onkin toivottavaa, että poliitikot ja virkamiehet korjaavat ja uudelleenarvioivat esityksiä sote-laeista ja tuovat ne vielä hyvissä ajoin eduskunnalle käsiteltäväksi. Näin YTHS:llä, viranomaisilla ja opiskelijaliikkeellä on mahdollisuus valmistautua muutokseen rauhassa ja vaarantamatta uudistuksen keskeisimpiä tavoitteita; palveluita, terveyttä ja yhdenvertaisuutta.

Mikko Kymäläinen
Hallituksen jäsen
mikko.kymalainen@hyy.fi

Yhteiskunnallisen keskustelun kesätapahtuma SuomiAreenassa ei ole tänä vuonna erityistä koulutusteemaa. Sivistykseen, koulutukseen ja tieteeseen liittyviä paneeleja löytyi onneksi enemmän kuin yhden käden sormille.

Millaisen kuvan ne antavat korkeakoulukentän tulevaisuudesta?

Pahaenteisesti nimetty Akavan paneeli ”Kuoliko sivistys” käsitteli korkeakoulutuksen roolia yhteiskunnallisen tasa-arvon, vaurauden ja sivistyksen levittäjänä. On selvää, että koulutus suojaa ja hyödyttää yksilöä nyt ja tulevaisuudessa. Sipilän hallituksen yhden tutkinnon politiikka sai huutia, kun Tampereen yliopiston sosiologian professori Juho Saari korosti alan vaihtamisen sujuvuuden tärkeyttä. Opiskelijavalinnan ensikertalaiskiintiöt ja riittämätön opintotuki voivat muuttaa 18-vuotiaana tehdyt virheelliset valinnat elinikäiseksi kivireeksi. 

Panelisteissa herätti erimielisyyttä, missä määrin niin sanotut ”korkean statuksen alat”, eli esimerkiksi lääkärin ja juristin ammatit periytyvät. Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder kertoi, miten hän kirvesmiehen poikana saattoi saada korkeakoulutuksen ja hyvän elämän maksuttoman koulutuksen ansiosta. ”Kaikki puheet maksullisesta koulutuksesta pitää lopettaa, koska se vie väärään suuntaan”, Fjäder yksiselitteisesti linjasi. Akava ei ennenkään ole ollut lukukausimaksujen kannattaja, mutta näin vahvaa retoriikkaa maksuttoman koulutuksen puolesta on aiemmin harvoin kuultu Fjäderin suusta.

Helsingin yliopiston keskustelupaneeli ”Mitä hyötyä tieteestä on” lähestyi aihetta monelta kantilta. Tiede on läsnä arjessamme esimerkiksi ruuansulatusystävällisen ruisleivän muodossa. Se auttaa havaitsemaan pommeja pienhiukkasilmaisimilla ja rakentaa siltoja konfliktien osapuolten välille. Samaan aikaan se pohtii, millaista etiikkaa tulee ohjelmoida miehittämättömiin sotalennokeihin ja muihin tappokoneisiin. Yliopistojen tutkimusperustainen opetus kasvattaa tulevaisuuden osaajia kaikille aloille. Harvemmin julkisessa keskustelussa ymmärretään, että myös suomalainen päiväkoti ja varhaiskasvatus ovat tieteen tuotteita.

Perustutkimus hyödyttää ideaalitilassa kaikkia, mutta tutkijalla on myös moraalinen vastuu miettiä tutkimustulostensa käytännön vaikutuksia ja osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun alallaan. Tutkijat ja poliitikot ovat yhdessä vastuussa siitä, että tutkittu tieto todella näkyy tehdyissä päätöksissä. Poliitikon työ alkaa siitä, mihin tutkijan työ päättyy, kuten entinen tutkija ja nykyinen kansanedustaja Pilvi Torsti osuvasti totesi paneelissa. Tällä hetkellä tutkimuksen ja päätöksenteon suhde on kaikkea muuta kuin ihanteellinen.

Jos Suomi haluaa nousta maailman parhaiten koulutetuksi yhteiskunnaksi, tulee korkeakoulutuksen rahoituksen turvaamisen lisäksi ylittää esteitä myös varsinaisen kouluinstituution ulkopuolella. Akavan erityisalojen paneelissa kirjastolaitoksen merkityksestä nousi esille huolestuttavia trendejä. Nuoret pojat ovat pudonneet pois kirjastojen käyttäjäkunnasta etenkin haja-asutusalueilla. Kirjasto voi parhaimmillaan toimia tutkitun tiedon majakkana valeuutisten maailmassa, ja sen ahkera käyttö antaa hyvää valmennusta tulevalle yliopistouralle. Kirjaston on siis osattava uudistua, jotta se houkuttelee myös "hupparipoikia" puoleensa – muita karkottamatta. Kokonaiskuva ei kuitenkaan ole vielä hälyttävä: tutkija Jukka Relanderin mukaan Suomessa luetaan älylaitteista huolimatta puolet enemmän kirjoja kuin 1980-luvulla. 

Keskeistä ei tietenkään ole formaatti – sähköinen kirja sisältää saman informaation kuin paperinen. Sillä taas on merkitystä, erotetaanko hyvä tieto huonosta. Google antaa 100 000 vaihtoehtoista vastausta, kirjaston tiskiltä saa yhden hyvän. Tämä korostuu etenkin yliopistollisten kirjastojen luonteessa ajantasaisen tiedon kokoajina. Akavan sivistyspaneelissa puhunut ylioppilastutkintolautakunnan pääsihteeri Kaisa Vähähyyppä oikeastaan tiivisti asiasta olennaisen: ”Google ei riitä, sillä pitää ymmärtää, mitä löytää”.

Huhut sivistysvaltion kuolemasta ovat toivottavasti suuresti liioiteltuja. Työtä on jatkettava ja huhuilta katkottava siivet myös tulevaisuudessa.

Heikki Isotalo
Asiantuntija, koulutuspolitiikka
Heikki ja joukko muita HYYläisiä viettää viikon Porin SuomiAreenassa.

”Ahdistavimpia kokemuksia ainejärjestössäni on kenties vähättely, jota olen kohdannut kun olen kertonut epäasiallisesta käytöksestä. Seksuaalisen ahdistelun kriteerit täyttävä lähentely on viitattu olankohautuksella ja 'se on aina vähän tuollainen kännissä' - ja 'se on oikeesti ihan hyvä tyyppi' -puheella.”

Helsingin yliopiston opiskelijoista 7,5 % on kokenut kiusaamista. Kymmenesosa opiskelijoista on perheellisiä. Meissä on edustettuna kaikki seksuaalisten suuntautumisten ja sukupuolten muodot. Itse asiassa vain harva opiskelija vastaa mielikuvaa “keskiverto-opiskelijasta”, joka ei kuuluisi mihinkään vähemmistöön tai kokisi syrjintää. 

Yhdenvertaisuudella tarkoitetaan sitä, että kaikki ovat samanlaisia erilaisista henkilöön liittyvistä ominaisuuksistaan riippumatta ja että niiden moninaisuus otetaan huomioon. 

Miksi ja miten yhdenvertaisuus tulisi huomioida järjestötoiminnassa? Tässä ajatuksia siitä.

Miksi yhdenvertaisuus on tärkeää?

Yhdenvertaisuuden huomioiminen on järjestötoiminnassa tärkeää, koska järjestön jäsenet eivät ole keskenään samanlaisia. Huomioimalla erilaisuuden järjestön toiminnassa voi varmistaa, että kaikkien on mahdollista osallistua järjestön toimintaan. Ja vain jos järjestö tuntuu paikalta, jossa voi olla oma itsensä, jäsen on valmis tekemään töitä yhteisten tavoitteiden eteen. 

Toisaalta suvaitsematon ja syrjivä ilmapiiri sekä toiminta voivat sulkea ihmisiä kokonaan järjestön toiminnan ulkopuolelle. Kiusaaminen ja syrjintä voivat pahimmillaan aiheuttaa itsetuhoisuutta.

Viime aikoina yhä useammat järjestöt ovat panostaneet merkittävästi siihen, että kaikilla olisi mahdollisuus osallistua toimintaan. Kehitys on todella ilahduttavaa. Se tekee yhdenvertaisuuden edistämisen aloittamisesta muillekin helppoa: perusteita, keinoja ja toimintamalleja löytyy järjestökentästä todella paljon. Niistä vain täytyy valita omaan järjestöön sopivimmat.

Tässä esimerkkeinä Dilemma ry:n ja Biosfääri ry:n viime aikojen toimista.

“Biosfäärissä on tänä vuonna pyritty ujuttamaan yhdenvertaisuusaiheita kaikkeen toimintaan; tiedotus ja tapahtumat ovat kolmikielisiä, virkanimikkeitä on muutettu sukupuolittomiksi ja alkoholittomien tapahtumien määrää lisätty. Yhdenvertaisuusvastaavien määrää pyritään kasvattamaan tulevana syksynä järjestöissämme. Järjestötoimijoiden keskuudessa on myös kiinnitetty huomiota syrjintää vahvistavaan tapakulttuuriin, eli esimerkiksi fukseihin liittyvän alentuvan vitsailun lopettamiseen.”

– Heidi Annala, Biosfääri ry:n yhdenvertaisuusvastaava

“Dilemma on pitänyt tänä vuonna huolta, että kaikissa tapahtumakuvauksissa on maininta turvallisen tilan periaatteista sekä esteettömyystiedot ja että kaikki viestintä olisi lähtökohtaisesti kolmekielistä. Yhtenä suurena teemana on ollut pyrkimys lisätä alkoholittomien tapahtumien tarjontaa – olemme järjestäneet jo esimerkiksi galleriaekskursion. Toisaalta olemme yrittäneet ainejärjestössä ratkaista, miten vaikuttaa toimintakulttuuriin ja siihen, että kaikilla todella olisi hyvä olla. Dilemma järjestikin 18.4. Turvalliset Tilat -iltamaksi nimetyn tapahtuman, jossa jäsenistö kutsuttiin jakamaan omia kokemuksiaan ja pohtimaan ongelmakohtia ja ratkaisuja. Nyt työn alla ovat Dilemman omat turvallisen tilan periaatteet, uusia toimintaohjeita tuleville tuutoreille sekä tuleviin tapahtumiin nimettävä erityinen vastuuhenkilö, joka olisi erotettavissa olkanauhalla.”

Saila Pönkä, Dilemma ry:n yhdenvertaisuusvastaava

Mistä aloittaa?

Mikäli järjestöllänne ei ole yhdenvertaisuusuunnitelmaa, sen laatiminen kannattaa aloittaa pikimmiten. Mallia voi ottaa muun muassa HYYn järjestöwikissä olevasta mallista (http://wiki.hyy.fi/index.php/Yhdenvertaisuus) tai muilta järjestöiltä. Aiheesta voi järjestää myös jäsenkyselyn, jonka tuloksista selviää, mitkä ovat niitä asioita, joita juuri teidän järjestössänne tulisi ainakin kehittää. 

Jotta yhdenvertaisuus tulee huomioitua, siitä vastaamaan kannattaa nimetä joku järjestön hallitukseen tai virkailijaksi. Järjestöwikistä löytyy esimerkkejä siitä, mihin yhdenvertaisuusvastaava voi järjestön toiminnassa kiinnittää huomiota. 

Mitä syrjiville perinteille voi tehdä?

Välillä yhdenvertaisuuden nimissä on arvioitava uudelleen vanhoja perinteitä ja käytäntöjä. Muutokset lähtevät usein pieneltä tuntuvista asioista.

Esimerkiksi sillä, miten vieraat plaseerataan paikoilleen vuosijuhlilla, voi olla suuri merkitys osallistujille. Perinteinen plaseeraus tehdään jakamalla osallistujat nimien perusteella miehiin ja naisiin ja asettamalla heidät vierekkäin. Sukupuolta ei kuitenkaan voi päätellä ihmisen nimestä. Perinteinen plaseeraus syrjii myös pareja, jotka eivät saa aveciaan lähelleen, koska he eivät ole oletettavasti mies ja nainen. Monissa järjestöissä asia on jo huomioitu: plaseerauksessa ei enää kiinnitetä huomioita osallistujien oletettuihin sukupuoliin.

On hyvä muistaa, että järjestön muisti on vain muutaman vuoden pituinen. Esimerkiksi seksistisistä perinteistä luopuminen saattaa kohdata aluksi voimakasta vastustusta, mutta parin vuoden kuluttua kukaan ei enää kaipaa paluuta vanhaan. Päinvastoin, niin uudet kuin vanhat jäsenet ihmettelevät, miten niin vähän aikaa sitten on voitu toimia niin syrjivästi.

Haluatko apua? Mietityttääkö jokin aiheeseen liittyvä? Olen mielelläni apunasi kaikissa järjestöjen yhdenvertaisuuteen liittyvissä asioissa!

Lauri Linna
HYYn hallituksen jäsen
lauri.linna@hyy.fi

Sivut