Blogi

”Pakkojäsenyys on ylioppilaskunnille avoin piikki kasvattaa budjettia. Vain pieni osa ylioppilaskuntien jäsenmaksuista käytetään ylioppilaskuntien lakisääteisten tehtävien järjestämiseen. Ylioppilaskunnat ja ylioppilaskuntien palkkalistoilla olevat työntekijät keksivät itselleen jatkuvasti uusia tehtäviä ja pakollinen jäsenyys mahdollistaa jäsenmaksujen jatkuvan korottamisen.”

- Eroaylioppilaskunnasta.fi

HYY ei tuhlaa rahojaan päähänpistoihin, vaikka niin joskus sitkeästi väitetään. Ylioppilaskunta käyttää varojaan siihen, että opiskelijat voisivat elää mahdollisimman hyvää elämää.

HYYn talouden suunnittelua ohjaa nykyisin kunnianhimoinen tavoite: jäsenmaksuttomuus vuonna 2025.

Mistä ylioppilaskunnan rahat tulevat?



Ylioppilaskunnan rahat tulevat kahdesta lähteestä. Kolmasosa on peräisin jäsenmaksuista ja kaksi kolmasosaa HYY Yhtymän voitonjaosta. HYY Yhtymän osuutta on tarkoitus kasvattaa entisestään, vaikka HYYn jäsenmaksu on jo nyt alhaisin Suomen ylioppilaskunnista.

HYYn tärkeimmät tulonlähteet ovat sen keskustassa omistamat kiinteistöt, kuten ylioppilastalot ja Kaivopiha. Niiden lisäksi HYY Yhtymä saa tuloja muun muassa sijoitustoiminnasta sekä majoitus- ja ravintolaliiketoiminnasta.



Mihin ylioppilaskunta käyttää rahaa?



Ylioppilaskunta käyttää rahaa jäsentensä palveluihin, mahdollistaa järjestökenttänsä toiminnan ja parantaa opiskelijoiden yhteiskunnallista asemaa. Ylioppilaskunta huolehtii myös opiskelijaedustajien valitsemisesta yliopiston hallintoon ja rahoittaa sekä osallistuu ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön toimintaan. Kaikilla näillä tavoilla ylioppilaskunta toteuttaa lakisääteistä tehtäväänsä opiskelijoiden yhteiskunnallisen aseman edistäjänä.



Rahojen käytöstä päättää demokraattisesti valittu ylioppilaskunnan edustajisto. Vuosittaisten budjettien valmistelu on taloushallinnon ammattilaisen käsissä. Ylioppilaskunnan suurimmat kuluerät ovat henkilöstö, tilat ja järjestöille myönnettävät toiminta-avustukset. Ylioppilaskunnan henkilöstöön kuuluu puolipäiväistä korvausta saava hallitus, 8 asiantuntijaa, AD, kolme sihteeriä, arkistonhoitaja ja kaksi Pikku HYYn lastenhoitajaa. Heidän avullaan HYY pystyy tuottamaan palvelunsa ja pitämään huolen siitä, että opiskelijoiden ääni kuuluu niin yliopistolla, kaupungissa kuin koko maassa.



Tarjoamalla piirissään toimiville noin 250 järjestölle tiloja ja tukia ylioppilaskunta mahdollistaa monimuotoisen opiskelijaelämän, jossa on sijaa kaikille jäsenille.

Millaiset tulevaisuuden näkymät ovat?



Suunnitelmat ovat suuria: ylioppilaskunta pyrkii jäsenmaksuttomuuteen vuoteen 2025 mennessä. Toiminnan koko on tarkoitus pitää kutakuinkin samana. Se edellyttää, että HYY Yhtymä pystyy kasvattamaan tulostaan ja voitonjakoaan ylioppilaskunnalle. Lisäksi ylioppilaskunta pyrkii kerryttämään käyttörahastoaan yhden vuoden menoja vastaavalle tasolle. Käyttörahaston varoilla toiminta voidaan turvata Yhtymän tuloksen ehtymisen tai suurten yllättävien menojen varalta.


Tavoitteiden yhteensovittaminen vaatii tarkkaa ja pitkäjänteistä punnintaa jäsenmaksujen tason ja tulevien menojen välillä. Jos esimerkiksi jäsenmaksua laskettaisiin reilusti jo nyt, käyttörahasto voi jäädä kertymättä, tai HYY Yhtymältä olisi pakko tulouttaa rahaa, jota se taas tarvitsisi uusiin investointeihin.



HYY Yhtymä on tehostanut toimintaansa ja tehnyt merkittäviä uusia investointeja, joita on luvassa paljon lisää. Merkittävimpiä ovat lukuisat uudet tontit, joista ylioppilaskunta saa vuosikymmenien ajan tasaista vuokratuottoa. Uusiin investointeihin liittyy aina riski, mutta se on pyritty minimoimaan sijoituskohteiden tarkalla valinnalla.

Ylioppilaskunta on monin tavoin perheyrityksen kaltainen. Lyhyen aikavälin voittojen tavoittelu ei olisi vastuullista; meidän kvartaalimme on yhden sukupolven mittainen.

Tulevien opiskelijasukupolvien on saatava hyötyä ylioppilaskunnan vuosisatojen aikana kerryttämästä omaisuudesta.



Lauri Linna

HYYn hallituksen talousjohtokunnan puheenjohtaja
lauri.linna@hyy.fi

Valtiovarainministeriö on tilannut kolmelta ekonomistilta, Bengt Holmströmiltä, Sixten Korkmanilta ja Vesa Vihriälältä, kolmisivuisen talouspoliittisen muistion evästykseksi hallituksen tuleviin budjettineuvotteluihin. Julkisen talouden ja työllisyysasteen lisäksi Holmström, Korkman ja Vihriälä antavat ministeriölle neuvoja myös korkeakoulupolitiikkaan. Lyhyeen muistioon mahtuu paljon poleemista, muun muassa opintotuen sitomista entistä tiukemmin opintojen etenemiseen ja lukukausimaksuja kaikille opiskelijoille.

Aloitetaan hyvistä ehdotuksista. Kolmikon tavoitteena on kohentaa suomalaisten koulutus- ja osaamistasoa sekä kehittää koulutusjärjestelmän rakennetta ja toimintatapoja. Ekonomistit toivovat myös lisää ulkomaisia osaajia. Kaikki ovat helposti allekirjoitettavia tavoitteita, sillä korkeakoulutettujen nuorien määrän kasvu on Suomessa pysähtynyt ja asema suhteellisesti heikentynyt muihin OECD-maihin verrattuna.

Valitettavasti monet Holmströmin, Korkmanin ja Vihriälän korjauskeinoista kuvaavat tulevaisuuden sijaan pikemminkin nykytilaa. Muistiossa esitetyt laaja-alaiset kandidaatintutkinnot ovat jo nyt todellisuutta suuressa osassa kotimaisia monialayliopistoja; hyödyllisintä olisi nyt tarkkailla, millaisia vaikutuksia tuoreilla koulutusuudistuksilla on.

Pahimmillaan kolmikon ehdottamat lääkkeet aiheuttavat monin verroin pahempia sivuvaikutuksia kuin hoidettava vaiva. Heidän ehdottamansa uusi opiskelijavalinta kandidaatin- ja maisterintutkinnon välille tuntuu nurinkuriselta tilanteessa, jossa opintopolun nivelvaiheet saavat jo nykyisin aikaan tarpeetonta tyhjäkäyntiä. Bolognan prosessiin on turha vedota, sillä suomalainen perustutkintorakenne on ollut jo vuodesta 2005 kaksiportainen, eikä opiskelijoiden valinta suoraan maisterintutkintoon ole sen kanssa ristiriidassa. Liikkuvuutta yliopistojen välillä voi lisätä myös nykyisessä järjestelmässä. 

Holmströmin, Korkmanin ja Vihriälän mukaan opintotuki ja opiskeluoikeus tulisi sitoa tiukasti opintojen etenemiseen. Heiltä taisi unohtua, että jo nyt opintotukeen kuuluu opintopisteiden vähimmäissuoritusvaatimus ja että opintotuki on jyvitetty erikseen kandidaatin ja maisterin tutkintoon ja että opintoaikoja on rajattu jne. jne. Opiskelijaa ei välttämättä kannattaisi työntää vain syvemmälle byrokratiaviidakkoon, vaan tarvetta olisi pikemmin norminpurkutalkoille.

Lopuksi vaikeimpaan asiaan eli korkeakoulujen rahoitukseen. Ekonomistit katsovat, ettei korkeakouluille löydy nykyistä enempää pysyvää julkista rahoitusta, joten ainut keino on turvautua opiskelijoilta kerättäviin lukukausimaksuihin. Holmströmin, Korkmanin ja Vihriälän voi kuvitella hyräilevän lastenlaulua kolmesta iloisesta rosvosta: ”kun pakko on niin siepataan, ei tarpeetonta milloinkaan…”

HYY on tänä vuonna kommentoinut lukukausimaksuja jo useampaan otteeseen. Ekonomistikoplan sivulauseessa mainitsema ”hyvin suunniteltu opintolainajärjestelmä” ei suinkaan ratkaise sosiaaliseen liikkuvuuteen liittyviä ongelmia, sillä nimenomaan pienituloisten perheiden lapset vierastavat opintolainan ottamista (Callender & Mason 2017, 41-42; Otus 2013, 34)*.

Mitkä olisivat toimivia vaihtoehtoja?

Nyt kun talous osoittaa elpymisen merkkejä olisi aiheellista tarkastella jo tehtyjä koulutusleikkauksia kriittisin silmin. Esteet ovat poliittisia, eivät taloustieteellisiä. Ulkomaalaisten osaajien saamiseksi Suomi voisi esimerkiksi lakata karkottamasta väitöskirjatutkijoita ja poistaa EU- ja ETA-alueiden ulkopuolisten opiskelijoiden määrää kutistavat lukukausimaksut

Valtiovarainministeriöstä on viime vuosina kehittynyt eräänlainen yleisministeriö, jolla on valta kommentoida myös muiden ministeriöiden sisäisiä asioita. Toivottavasti valtiovarainministeri Petteri Orpo ymmärtää jättää Holmströmin, Korkmanin ja Vihriälän koulutuspoliittiset neuvot omaan arvoonsa. Niillä ei pelasteta Suomen taloutta — eikä ainakaan yliopistoja.

Heikki Isotalo
Asiantuntija, koulutuspolitiikka

*Lisätty lähde sosiaalisessa mediassa nousseen huomion perusteella. Pienituloisten velanottamisen vierastamisesta on empiiristä tutkimusta Englannista.
Callender, Claire ja Mason, Geoff (2017) Does Student Loan Debt Deter Higher Education Participation? New Evidence from England. Annals of the American Academy of Political and Social Science, vol. 671.

Suomen hallituksen päätös lykätä sosiaali-ja terveydenhuollon kokonaisuudistuksen voimaan astumista vuoteen 2020 asti antaa viranomaisille, opiskelijaliikkeelle ja Ylioppilaiden terveydenhuoltosäätiölle (YTHS) paljon kaivattua lisäaikaa sopeutua ja reagoida ammattikorkeakouluopiskelijoiden siirtymiseen YTHS:n piiriin. Osana sote-uudistusta YTHS:n toimintaa on tarkoitus laajentaa koskemaan myös ammattikorkeakoulujen opiskelijoita ja näin poistaa nykyään vallitseva epätasa-arvoinen tilanne yliopisto-ja amk-opiskelijoiden väliltä. Uudistus on erittäin tarpeellinen ja kannatettava, mutta se täytyy toteuttaa huolella, jotta kaikkien korkeakouluopiskelijoiden terveydenhuolto paranee uudistuksen myötä. YTHS:n amk-laajennus onkin myös mahdollisuus kehittää terveydenhuoltosäätiön toimintaa ja siten kaikkien opiskelijoiden terveydenhuoltoa.

Viime viikolla julistetulla lisäajalla viranomaisten on arvioitava ja päätettävä, miten YTHS:n toimintaa rahoitetaan jatkossa ja miten säätiötä rahoittavat varat kerätään. On lisäksi selvää, että laajentaakseen toimintaansa kerralla YTHS tarvitsee noin noin 1,5 – 2 miljoonan euron kertaluontoisen projektirahoituksen amk-laajennuksen onnistuneeseen läpivientiin. On myös päästävä sopuun siitä, miten YTHS:n toiminta järjestetään valtakunnallisesti. Poliitikoilla ja virkamiehillä olisi vielä mahdollisuus arvioida YTHS:n eritysasemaa uudistuksessa ja järjestää opiskelijahuolto valtakunnallisesti maakunnallisen järjestämisen sijaan. Näin olisi mahdollista järjestää koko maan kattava yhtäläinen opiskelijaterveydenhuolto ja välttää mahdolliset ristiriidat maakuntien itsehallinnon kanssa.

Jos uudistuksen yhteydessä YTHS maksujen kerääminen poistuisi ylioppilaskunnilta, alentaisi se käytännössä opiskelijoitten ylioppilaskunnalle maksamaa rahasummaa YTHS maksun verran (55e). Tämä selkiyttäisi ainakin ylioppilaskuntien jäsenmaksua, johon YTHS maksu nykyään monesti erehdytään yhdistämään. Mahdollisesta muutoksesta huolimatta HYY tulee jatkossakin tekemään tiivistä yhteistyötä YTHS:n kanssa paremman opiskelijaterveydenhuollon puolesta.

YTHS:n asiakasmäärä liki tuplaantuu laajennuksen myötä. Säätiö myös joutuu luomaan toimintoja paikkakunnille, missä niitä ei ennen ole ollut. Myös Helsingissä täytyy arvioida YTHS:n toimipisteiden saavutettavuus. Töölön toimipiste ei ole edes nyt ole kaikkein saavutettavin ja uudistuksen jälkeen YTHS:n piirissä on opiskelijoita entistä laajemmin ympäri pääkaupunkiseutua. Toimintaansa uudistaessaan YTHS:n olisikin tärkeää valmistautua perustamaan joko uusi toimipiste jonnekin päin pääkaupunkiseutua, mahdollisesti tulevan tiederatikan reitin varrelle. YTHS:n on laajennuksen jälkeen myös entistä tärkeämpää kehittää kampuksilla toimivia palveluitaan osana säätiön ennaltaehkäisevää työtä.

Kaiken kaikkiaan sote-uudistuksen yhteydessä toteutettava YTHS:n laajentuminen amk-opiskelijoille on suuri mahdollisuus. Uudistuksen myötä voidaan koko opiskelijaterveydenhuoltoa kehittää valtakunnallisena kokonaisuutena paikallisia erityispiirteitä unohtamatta. Nyt onkin toivottavaa, että poliitikot ja virkamiehet korjaavat ja uudelleenarvioivat esityksiä sote-laeista ja tuovat ne vielä hyvissä ajoin eduskunnalle käsiteltäväksi. Näin YTHS:llä, viranomaisilla ja opiskelijaliikkeellä on mahdollisuus valmistautua muutokseen rauhassa ja vaarantamatta uudistuksen keskeisimpiä tavoitteita; palveluita, terveyttä ja yhdenvertaisuutta.

Mikko Kymäläinen
Hallituksen jäsen
mikko.kymalainen@hyy.fi

Yhteiskunnallisen keskustelun kesätapahtuma SuomiAreenassa ei ole tänä vuonna erityistä koulutusteemaa. Sivistykseen, koulutukseen ja tieteeseen liittyviä paneeleja löytyi onneksi enemmän kuin yhden käden sormille.

Millaisen kuvan ne antavat korkeakoulukentän tulevaisuudesta?

Pahaenteisesti nimetty Akavan paneeli ”Kuoliko sivistys” käsitteli korkeakoulutuksen roolia yhteiskunnallisen tasa-arvon, vaurauden ja sivistyksen levittäjänä. On selvää, että koulutus suojaa ja hyödyttää yksilöä nyt ja tulevaisuudessa. Sipilän hallituksen yhden tutkinnon politiikka sai huutia, kun Tampereen yliopiston sosiologian professori Juho Saari korosti alan vaihtamisen sujuvuuden tärkeyttä. Opiskelijavalinnan ensikertalaiskiintiöt ja riittämätön opintotuki voivat muuttaa 18-vuotiaana tehdyt virheelliset valinnat elinikäiseksi kivireeksi. 

Panelisteissa herätti erimielisyyttä, missä määrin niin sanotut ”korkean statuksen alat”, eli esimerkiksi lääkärin ja juristin ammatit periytyvät. Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder kertoi, miten hän kirvesmiehen poikana saattoi saada korkeakoulutuksen ja hyvän elämän maksuttoman koulutuksen ansiosta. ”Kaikki puheet maksullisesta koulutuksesta pitää lopettaa, koska se vie väärään suuntaan”, Fjäder yksiselitteisesti linjasi. Akava ei ennenkään ole ollut lukukausimaksujen kannattaja, mutta näin vahvaa retoriikkaa maksuttoman koulutuksen puolesta on aiemmin harvoin kuultu Fjäderin suusta.

Helsingin yliopiston keskustelupaneeli ”Mitä hyötyä tieteestä on” lähestyi aihetta monelta kantilta. Tiede on läsnä arjessamme esimerkiksi ruuansulatusystävällisen ruisleivän muodossa. Se auttaa havaitsemaan pommeja pienhiukkasilmaisimilla ja rakentaa siltoja konfliktien osapuolten välille. Samaan aikaan se pohtii, millaista etiikkaa tulee ohjelmoida miehittämättömiin sotalennokeihin ja muihin tappokoneisiin. Yliopistojen tutkimusperustainen opetus kasvattaa tulevaisuuden osaajia kaikille aloille. Harvemmin julkisessa keskustelussa ymmärretään, että myös suomalainen päiväkoti ja varhaiskasvatus ovat tieteen tuotteita.

Perustutkimus hyödyttää ideaalitilassa kaikkia, mutta tutkijalla on myös moraalinen vastuu miettiä tutkimustulostensa käytännön vaikutuksia ja osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun alallaan. Tutkijat ja poliitikot ovat yhdessä vastuussa siitä, että tutkittu tieto todella näkyy tehdyissä päätöksissä. Poliitikon työ alkaa siitä, mihin tutkijan työ päättyy, kuten entinen tutkija ja nykyinen kansanedustaja Pilvi Torsti osuvasti totesi paneelissa. Tällä hetkellä tutkimuksen ja päätöksenteon suhde on kaikkea muuta kuin ihanteellinen.

Jos Suomi haluaa nousta maailman parhaiten koulutetuksi yhteiskunnaksi, tulee korkeakoulutuksen rahoituksen turvaamisen lisäksi ylittää esteitä myös varsinaisen kouluinstituution ulkopuolella. Akavan erityisalojen paneelissa kirjastolaitoksen merkityksestä nousi esille huolestuttavia trendejä. Nuoret pojat ovat pudonneet pois kirjastojen käyttäjäkunnasta etenkin haja-asutusalueilla. Kirjasto voi parhaimmillaan toimia tutkitun tiedon majakkana valeuutisten maailmassa, ja sen ahkera käyttö antaa hyvää valmennusta tulevalle yliopistouralle. Kirjaston on siis osattava uudistua, jotta se houkuttelee myös "hupparipoikia" puoleensa – muita karkottamatta. Kokonaiskuva ei kuitenkaan ole vielä hälyttävä: tutkija Jukka Relanderin mukaan Suomessa luetaan älylaitteista huolimatta puolet enemmän kirjoja kuin 1980-luvulla. 

Keskeistä ei tietenkään ole formaatti – sähköinen kirja sisältää saman informaation kuin paperinen. Sillä taas on merkitystä, erotetaanko hyvä tieto huonosta. Google antaa 100 000 vaihtoehtoista vastausta, kirjaston tiskiltä saa yhden hyvän. Tämä korostuu etenkin yliopistollisten kirjastojen luonteessa ajantasaisen tiedon kokoajina. Akavan sivistyspaneelissa puhunut ylioppilastutkintolautakunnan pääsihteeri Kaisa Vähähyyppä oikeastaan tiivisti asiasta olennaisen: ”Google ei riitä, sillä pitää ymmärtää, mitä löytää”.

Huhut sivistysvaltion kuolemasta ovat toivottavasti suuresti liioiteltuja. Työtä on jatkettava ja huhuilta katkottava siivet myös tulevaisuudessa.

Heikki Isotalo
Asiantuntija, koulutuspolitiikka
Heikki ja joukko muita HYYläisiä viettää viikon Porin SuomiAreenassa.

”Ahdistavimpia kokemuksia ainejärjestössäni on kenties vähättely, jota olen kohdannut kun olen kertonut epäasiallisesta käytöksestä. Seksuaalisen ahdistelun kriteerit täyttävä lähentely on viitattu olankohautuksella ja 'se on aina vähän tuollainen kännissä' - ja 'se on oikeesti ihan hyvä tyyppi' -puheella.”

Helsingin yliopiston opiskelijoista 7,5 % on kokenut kiusaamista. Kymmenesosa opiskelijoista on perheellisiä. Meissä on edustettuna kaikki seksuaalisten suuntautumisten ja sukupuolten muodot. Itse asiassa vain harva opiskelija vastaa mielikuvaa “keskiverto-opiskelijasta”, joka ei kuuluisi mihinkään vähemmistöön tai kokisi syrjintää. 

Yhdenvertaisuudella tarkoitetaan sitä, että kaikki ovat samanlaisia erilaisista henkilöön liittyvistä ominaisuuksistaan riippumatta ja että niiden moninaisuus otetaan huomioon. 

Miksi ja miten yhdenvertaisuus tulisi huomioida järjestötoiminnassa? Tässä ajatuksia siitä.

Miksi yhdenvertaisuus on tärkeää?

Yhdenvertaisuuden huomioiminen on järjestötoiminnassa tärkeää, koska järjestön jäsenet eivät ole keskenään samanlaisia. Huomioimalla erilaisuuden järjestön toiminnassa voi varmistaa, että kaikkien on mahdollista osallistua järjestön toimintaan. Ja vain jos järjestö tuntuu paikalta, jossa voi olla oma itsensä, jäsen on valmis tekemään töitä yhteisten tavoitteiden eteen. 

Toisaalta suvaitsematon ja syrjivä ilmapiiri sekä toiminta voivat sulkea ihmisiä kokonaan järjestön toiminnan ulkopuolelle. Kiusaaminen ja syrjintä voivat pahimmillaan aiheuttaa itsetuhoisuutta.

Viime aikoina yhä useammat järjestöt ovat panostaneet merkittävästi siihen, että kaikilla olisi mahdollisuus osallistua toimintaan. Kehitys on todella ilahduttavaa. Se tekee yhdenvertaisuuden edistämisen aloittamisesta muillekin helppoa: perusteita, keinoja ja toimintamalleja löytyy järjestökentästä todella paljon. Niistä vain täytyy valita omaan järjestöön sopivimmat.

Tässä esimerkkeinä Dilemma ry:n ja Biosfääri ry:n viime aikojen toimista.

“Biosfäärissä on tänä vuonna pyritty ujuttamaan yhdenvertaisuusaiheita kaikkeen toimintaan; tiedotus ja tapahtumat ovat kolmikielisiä, virkanimikkeitä on muutettu sukupuolittomiksi ja alkoholittomien tapahtumien määrää lisätty. Yhdenvertaisuusvastaavien määrää pyritään kasvattamaan tulevana syksynä järjestöissämme. Järjestötoimijoiden keskuudessa on myös kiinnitetty huomiota syrjintää vahvistavaan tapakulttuuriin, eli esimerkiksi fukseihin liittyvän alentuvan vitsailun lopettamiseen.”

– Heidi Annala, Biosfääri ry:n yhdenvertaisuusvastaava

“Dilemma on pitänyt tänä vuonna huolta, että kaikissa tapahtumakuvauksissa on maininta turvallisen tilan periaatteista sekä esteettömyystiedot ja että kaikki viestintä olisi lähtökohtaisesti kolmekielistä. Yhtenä suurena teemana on ollut pyrkimys lisätä alkoholittomien tapahtumien tarjontaa – olemme järjestäneet jo esimerkiksi galleriaekskursion. Toisaalta olemme yrittäneet ainejärjestössä ratkaista, miten vaikuttaa toimintakulttuuriin ja siihen, että kaikilla todella olisi hyvä olla. Dilemma järjestikin 18.4. Turvalliset Tilat -iltamaksi nimetyn tapahtuman, jossa jäsenistö kutsuttiin jakamaan omia kokemuksiaan ja pohtimaan ongelmakohtia ja ratkaisuja. Nyt työn alla ovat Dilemman omat turvallisen tilan periaatteet, uusia toimintaohjeita tuleville tuutoreille sekä tuleviin tapahtumiin nimettävä erityinen vastuuhenkilö, joka olisi erotettavissa olkanauhalla.”

Saila Pönkä, Dilemma ry:n yhdenvertaisuusvastaava

Mistä aloittaa?

Mikäli järjestöllänne ei ole yhdenvertaisuusuunnitelmaa, sen laatiminen kannattaa aloittaa pikimmiten. Mallia voi ottaa muun muassa HYYn järjestöwikissä olevasta mallista (http://wiki.hyy.fi/index.php/Yhdenvertaisuus) tai muilta järjestöiltä. Aiheesta voi järjestää myös jäsenkyselyn, jonka tuloksista selviää, mitkä ovat niitä asioita, joita juuri teidän järjestössänne tulisi ainakin kehittää. 

Jotta yhdenvertaisuus tulee huomioitua, siitä vastaamaan kannattaa nimetä joku järjestön hallitukseen tai virkailijaksi. Järjestöwikistä löytyy esimerkkejä siitä, mihin yhdenvertaisuusvastaava voi järjestön toiminnassa kiinnittää huomiota. 

Mitä syrjiville perinteille voi tehdä?

Välillä yhdenvertaisuuden nimissä on arvioitava uudelleen vanhoja perinteitä ja käytäntöjä. Muutokset lähtevät usein pieneltä tuntuvista asioista.

Esimerkiksi sillä, miten vieraat plaseerataan paikoilleen vuosijuhlilla, voi olla suuri merkitys osallistujille. Perinteinen plaseeraus tehdään jakamalla osallistujat nimien perusteella miehiin ja naisiin ja asettamalla heidät vierekkäin. Sukupuolta ei kuitenkaan voi päätellä ihmisen nimestä. Perinteinen plaseeraus syrjii myös pareja, jotka eivät saa aveciaan lähelleen, koska he eivät ole oletettavasti mies ja nainen. Monissa järjestöissä asia on jo huomioitu: plaseerauksessa ei enää kiinnitetä huomioita osallistujien oletettuihin sukupuoliin.

On hyvä muistaa, että järjestön muisti on vain muutaman vuoden pituinen. Esimerkiksi seksistisistä perinteistä luopuminen saattaa kohdata aluksi voimakasta vastustusta, mutta parin vuoden kuluttua kukaan ei enää kaipaa paluuta vanhaan. Päinvastoin, niin uudet kuin vanhat jäsenet ihmettelevät, miten niin vähän aikaa sitten on voitu toimia niin syrjivästi.

Haluatko apua? Mietityttääkö jokin aiheeseen liittyvä? Olen mielelläni apunasi kaikissa järjestöjen yhdenvertaisuuteen liittyvissä asioissa!

Lauri Linna
HYYn hallituksen jäsen
lauri.linna@hyy.fi

Oletko kuullut pölyvarikosta tai tutkivasta älymatosta? Entä interaktiivisesta pysäkistä tai Tinder-pikaratikasta?

En ollut minäkään ennen 11.5.2017. Järjestin silloin työpajan, jossa pohdittiin, miten Tiederatikka* voisi olla nimensä arvoinen myös muilla tavoin kuin sen ilmeisimmän: yhdistää 10 korkeakoulukampusta.

Sosiologina lähdin ennakkoluuloisesti siitä, että syntyvät ideat liittyisivät ihmisten sosiaaliseen kanssakäymiseen yli tieteenrajojen sekä tiedeyhteisön ja muun yhteiskunnan vuorovaikutukseen. Niin ei käynyt. Sen sijaan vakuutuin jälleen siitä ihmeellisestä uutta luovasta voimasta, joka piilee eritaustaisten ihmisten kohtaamisissa.

Teknologiat ja palvelumuotoilu yhdistävät ihmiset

Mitä Tiederatikka-työpajassa ideoitiin?

Pölyvarikko olisi paikka, jossa ratikan ulkopintaan ajon aikana kerääntyneet pienhiukkaset huuhdellaan huleveteen. Matka uusiutuvalla energialla kulkevalla pikaratikalla ennaltaehkäisee pienhiukkasten syntyä verrattuna polttomoottorilla kulkeviin liikennevälineisiin. Pölyvarikon ansiosta ratikka myös aktiivisesti poistaisi muun liikenteen aiheuttamia pienhiukkaspäästöjä ilmasta. Hengitysilma puhdistuisi, ja terveyshaitat vähenisivät.

Tutkiva älymatto ratikassa puolestaan tunnistaisi käyttäjän ja kerää tietoa tutkimuksen ja markkinoiden käyttöön. Se myös vuorovaikuttaisi takaisin ja antaa esimerkiksi jalkahierontaa. Interaktiivinen pysäkki kertoisi halukkaille liikenneinfoa, ja matkustajat voisivat käyttää sitä palautteen antamiseen.

Antisosiaalisen ikkunasta tuijottamisen voisi brändätä uudelleen: ratikkamatkasta voisi suoda nautinnollisen tauon ja meditaatiohetken. 

Muita ideoita olivat ilmastonmuutoslippu, jonka hinta muuttuisi ilmaston tilan mukaan, ja kirjastoratikka, jossa aika kuluisi lukien ja lainoja tehden. Ratikkakiskot voisi vihertää nurmikolla ja ratikan sisätilat viherkasveilla. Tiederatikka voisi toimia testilaboratoriona ja poikkitieteellisten kokeilujen alustana: siellä voisi tehdä kokeita tai tenttiä. Kun ratikka lähestyy kampusta, infotaulu tai sovellus omassa puhelimessa kertoisi, mitä kampuksella tapahtuu juuri silloin.

Tiederatikasta ihmisten ja paikkojen yhdistäjä

Kaikki nämä ideat syntyivät alle puolessa tunnissa Satunnaiset parit -menetelmällä. Pohjustukseksi ideoijat kuulivat ensin liikenneinsinööri Niko Setälältä faktatietoa Tiederatikasta osana Helsingin pikaratikkaverkostoa ja muotoilija Laura Eurolta muotoilun näkökulmia ratikoihin.

Ideoita saa mielellään varastaa ja jatkojalostaa eikä tarvitse odottaa vuoteen 2025! Tiederatikkaa voisi muotoilija Laura Euron sanoin kokeilla tässä ja nyt – ratikassa tai pysähdyksissä.

Jos kymmenkunta ihmistä saa alle puolessa tunnissa aikaan näin mielenkiintoisia uusia ideoita, mitä voisikaan syntyä siitä, että kymmenet tuhannet ihmiset päivittäin kohtaisivat oikeassa Tiederatikassa, jossa on muotoilun keinoin helpotettu yhteyksien syntymistä? 

Sofia Lindqvist
Asumis-, terveys- ja kaupunkiasioiden asiantuntija
Helsingin yliopiston ylioppilaskunta
sofia.lindqvist@hyy.fi

Sofia opiskelee parhaillaan tuotekehitystyön erikoisammattitutkintoa

* Tiederatikka2025 on pääkaupunkiseutulaisten ylioppilas- ja opiskelijakuntien World Student Capital -verkoston yhteinen kampanja 10 korkeakoulukampuksen yhdistävän pikaratikan puolesta. Tavoitteemme on saada pikaratikkareitin rakennustyöt käyntiin vuoteen 2025 mennessä. Haluatko samaa? Allekirjoita kuntalaisaloite Tiederatikan puolesta helsinkiläisenä tässä ja espoolaisena tässä! Jos et ole kirjoilla Helsingissä tai Espoossa, et voi allekirjoittaa aloitetta, mutta voit vinkata stadilaisille tai espoolaiselle kavereillesi asiasta. Tiederatikka löytyy myös Facebookista.
Ideointityöpaja oli osa Kaupunkisuunnittelumessuja info- ja näyttelytila Laiturilla 8.–13.5.2017. Tiederatikka piti omaa näyttelyständiään koko tapahtuman ajan.

Viime huhtikuussa alkoi jo useaan kertaan kuultu keskustelu lukukausimaksujen väitetyistä hyödyistä, kun Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla julkaisi yliopistojen rahoitusta käsitelleen pamflettinsa. Pamfletissa esitetään yleisiä lukukausimaksuja keinona paikata yliopistojen leikattua rahoitusta. Etlan mukaan maksut eivät vaarantaisi ”mahdollisuuksien tasa-arvoa”, sillä siitä huolehtisi opintolainajärjestelmä.

Myöhemmin Taloustieteellisen yhdistyksen järjestämässä lukukausimaksuaiheisessa seminaarissa Helsingin yliopiston julkistalouden professorin Markus Jäntti haastoi Etlan väitteet heikosti perusteltuna opportunismina. Mitään näyttöä ei nimittäin ole siitä, että Etlan esittämät lukukausimaksut takaisivat sosiaalisen liikkuvuuden, eikä koko ”mahdollisuuksien tasa-arvoa” ole vaivauduttu määrittelemään tutkimuksella. Seminaari päättyi riitaan, joka johti Jäntin ratkaisuun pakata laukkunsa ja palata professuuriin Tukholman yliopistoon.

Jäntin lähtö on menetys suomalaiselle julkiselle keskustelulle. On vaarana syntyä harhakuva, että lukukausimaksuilla olisi jakamaton kannatus taloustieteilijöiden keskuudessa. Mielikuvaa on aktiivisimmin lietsonut jo yli vuoden ajan uusliberaali ajatuspaja Libera, jonka podcastissa kolme jo valmiiksi samanmielistä maksujen kannattajaa taputtelee toisiaan selkään. Kannatus maksuille hälvenee sitä mukaa kun astutaan yhden taloustieteellisen koulukunnan ulkopuolelle, saati muihin yhteiskuntatieteisiin, esimerkiksi sosiaalipolitiikkaan.

Maksuton koulutus on tähän asti Suomessa taannut sen, että halukkaimmat ja kyvykkäimmät ovat voineet jatkaa aina korkeimpaan koulutukseen asti – perhetaustaan ja varallisuuteen katsomatta. Etlan esitys romuttaisi tämän periaatteen. On jo entuudestaan tiedossa, että matalasta sosioekonomisesta asemasta tulevat opiskelijat välttelevät opintolainan nostamista ja menevät mieluummin töihin rahoittaakseen opintonsa. Vaikka opintolainan takaisinmaksu sidottaisiin valmistumisen jälkeiseen tulotasoon, kuten Etla esittää, opintolainalla on silti kielteisiä vaikutuksia opiskelijoihin, jotka joka tapauksessa välttävät taloudellista riskinottoa.

Tieto siitä, että tutkinnon saaminen tarkoittaa samalla suurta lainataakkaa, ohjaa hakeutumaan valmistumaan mahdollisimman kovapalkkaisille aloille. Suomi tarvitsee jatkossakin pätevien yritysjuristien lisäksi aivan yhtä kovatasoisia kirjastonhoitajia ja lastentarhanopettajia. Vain ekonomisti voi ajatella, että ammatin arvo määräytyy palkkanauhan mukaan.

Lukukausimaksujen voi ennustaa myös aiheuttavan aivovuotoa erinomaista maksutonta koulutusta tarjoaviin Ruotsiin ja Saksaan.

Lukukausimaksut esitetään myös ongelmattomana lisärahoituksena korkeakouluille. Perusteena on naiivi oletus sitä, ettei valtion budjettirahoitusta yliopistoille leikattaisi vähintään saman verran kuin kerätyt lukukausimaksut kartuttaisivat yliopiston kassaa. Juuri niin on käynyt esimerkiksi Australiassa. Ei ole olemassa mitään sellaista poliittista mekanismia, joka varmistaisi, ettei Australian tie olisi myös Suomen tie.

Kaikilla opiskelijoilla on tuoreessa muistissa, miten paljon painoarvoa poliitikkojen lupauksilla on koulutuksen suhteen.

Minna Suorsa
HYYn hallituksen jäsen
minna.suorsa@hyy.fi

Käynnissä on korkeakoulutuksen vallankumous. Jos ennen yliopiston ytimessä on ollut kysymys ”Mitä sinä tiedät?”, jatkossa se on ”Mitä sinä osaat?”. Helsingin yliopistossa syyslukukaudella 2017 alkavien uusien koulutusohjelmien opetussuunnitelmiin tulee sisältyä osaamistavoitteet, eli sisältö, jonka opiskelija joko kurssin käymällä tai muuten oppimalla hallitsee. Ihanteellisesti opiskelija ymmärtää jatkossa, millaisia tietoja ja taitoja hän hallitsee ja miten ne auttavat tutkimuksen teossa tai työelämässä yliopiston ulkopuolella.

Osaaminen on toki sisäänrakennettu tieteen harjoittamiseen: teorian rinnalla kulkee aina praxis eli se, miten ja mihin teoriaa käytetään. Osaamisperustaisuus ei muuta tätä periaatetta, vaan korostaa ymmärrystä osaamisesta oppimisprosessin yhteydessä. Opiskelu muuttuu entistä merkityksellisemmäksi, kun asiakokonaisuuksia opitaan niiden tulevaa käyttöä eikä vain opintosuorituksia varten. Ymmärrys omasta osaamisesta vaikuttaa myös positiivisesti pystyvyysuskomuksiin.

Tiedä, mihin pystyt

Pystyvyysuskomukset määrittävät sen, mistä kaikesta opiskelija kuvittelee selviävänsä. Kuinka monta viikkoa kolmen opintopisteen tenttiin pitää valmistautua? Kuinka helposti työllistyn valmistumisen jälkeen? Mitä realistisempi kuva opiskelijalla on omista taidoistaan, sen parempi. Tähän asti vaarana on ollut se, että opiskelija valmistuu yliopistosta kuvitellen, ettei hän ole oppinut juuri mitään merkityksellistä. Ainakaan tilastollisesti se ei pidä paikkansa. Helsingin yliopistosta valmistuneet työllistyvät edelleen koulutustasoaan vastaaviin töihin sekä sijoittuvat tiedemaailman huipulle

Sivistys kartuttaa osaamista

Osaamistavoitteiden saavuttaminen edellyttää tietenkin vastakin laajoja perustietoja. Lääkäri osaa hoitaa potilastaan vain, jos hän ymmärtää ihmiskehon anatomiaa, biokemiaa ja fysiologiaa. Valtiotieteilijän on tunnettava ympäröivän yhteiskunnan kulttuuri, historia ja valtarakenteet. Tutkimus- ja teoriapohjaisuus on keskeisellä tavalla osa humboldtilaisen yliopiston perusideaa. Osaamisen korostaminen ei ole ristiriidassa sivistysyliopiston ihanteen kanssa. Myös sivistyksen kartuttaminen on osaamista — kykyä hahmottaa ilmiöitä ja toimia monimutkaisessa maailmassa.

Osaamistavoitteet eivät saa jäädä vain opetussuunnitelmien sivuille, vaan niiden tulee näkyä ihan oikeasti opiskelun arjessa. Osaamistavoitteiden kautta opetusta voidaan kehittää opiskelijan tarpeita vastaavaksi, sillä samoihin tavoitteisin voidaan päästä lukuisilla eri opetusmuodoilla. Samalla myös turha työ vähenee, kun muodollisen koulutuksen ulkopuolella hankittua osaamista opitaan paremmin tunnistamaan ja sisällyttämään tutkintoon. Kaiken tämän tekeminen todeksi vaatii opettajilta pedagogista osaamista.

Heikki Isotalo
Asiantuntija, koulutuspolitiikka
Heikki osaa laatia blogikirjoituksen yhdessä iltapäivässä.

Helsinki on aivan loistava paikka asua ja elää – myös meille opiskelijoille. Kotikaupunkiamme vaivaa kuitenkin yksi ongelma, joka meinaa tehdä täällä asumisesta ajoittain erittäin tukalaa. Ja se liittyy juurikin asumiseen itseensä: se on tässä kaupungissa pirun kallista.

Tilanne ei varsinaisesti ole helpottumassa: asuntojen vuokrat erityisesti pääkaupunkiseudulla jatkavat kasvuaan. Sukupolvien välisessä tulonjaossa nuoret ovat viime vuosina jääneet selkeästi tappiolle. Opiskelijan kaupunki -tutkimuksen mukaan asumismenot vievät pääkaupunkiseudulla pahimmillaan 70 prosenttia opiskelijan käytettävistä tuloista.

Mitä voimme tehdä? Yleinen konsensus on, että asumisesta tulee edullista vain rakentamalla kaupunkiin rutkasti enemmän asuntoja. Siitä ovat yhtä mieltä esimerkiksi kaikki Helsingin pormestariehdokkaat. Mutta miksi asuminen Helsingissä sitten on näin kallista, jos ongelmaan on olemassa selkeä ratkaisu?

Syitä on useita. Helsinkiläislähiöt on ensinnäkin rakennettu varsin väljästi. Toisaalta Nurmijärvi-ilmiö on kääntynyt päälaelleen: ihmiset haluavat jälleen asua yhä enemmän kantakaupungissa, ja poliitikot ovat olleet hitaita heräämään rutkan lisäkaavoittamisen tarpeeseen.

Helsingin korkeakouluopiskelijat ovat voimakkaasti asuntotuotannon lisäämisen kannalla. Asumisongelma ratkaistaan kahdella tavalla. Ensinnäkin tarvitsemme nykyistä reippaampaa asuntotuotantoa. Toiseksi asumisen tulee olla helpompaa kuin nyt.

Helsinkiin vuosittain rakennettavien asuntojen tavoitetta tulee nostaa nykyisestä 6000:sta 8000:aan, josta tuettujen ARA-vuokra-asuntojen osuuden tulee olla vähintään 2000 – ja tavoitteista tulee myös pitää kiinni. Opiskelija-asuntoja tulee valmistua vähintään 300 vuosittain. Tarvitsemme rohkeaa täydennysrakentamista, tiiviitä kortteleita ja kaupunkibulevardeja.

Asumisesta ja asuntorakentamisesta on tehtävä myös helpompaa. Vuonna 2013 pääkaupunkiseudulla oli yli miljoona neliömetriä tyhjillään olevaa toimitilaa, jossa voisi asua jopa 25 000 ihmistä. Uudet perheasunnot tulee suunnitella niin, että ne ovat muunnettavissa myös yhteisöasumiseen. Parkkipaikkanormia on höllennettävä: autopaikkojen rakentaminen on kallista, ja Helsingin liikenteen kehityksen tulisi perustua julkiselle liikenteelle, kävelylle ja pyöräilylle – ei yksityisautoilulle.

Eli miten me saamme tämän kaiken aikaan? Emme välttämättä käden käänteessä, mutta yksi kullanarvoinen keino on juuri nyt käsillä: kuntavaalien äänestyspäivä on sunnuntaina 9.4.

Saahan äänesi ehdokas, joka haluaa reilusti uusia asuntoja ja helpompaa asumista.

Joel Lindqvist & HYYn kaupunkivaikuttamisen vapaaehtoisryhmä Kaupunkitiimi
Joel on HYYssä kuntavaalien parissa pakertava hallituksen jäsen, joka asuu viiden hengen puuomakotitalokommuunissa.

Käytät tusinaa sovellusta puhelimessasi, mutta toimivan Excel-taulukon tekeminen on ylivoimasta. Löydät vaivatta amerikkalaiset televisiosarjat suoratoistopalveluista, mutta oikean sähköisen tiedejournaalin paikantaminen on mahdottoman vaivalloista. Mediassa hehkutetaan pelialan nostetta, mutta olet itse pelikaupassa vain asiakkaan roolissa. Kuulostaako tutulta?

Tieto- ja viestintätekniikan lehtori Ari Myllyviita valittelee tuoreessa Yliopisto-lehdessä (2/17), miten diginatiivin käsite ohjaa koulumaailmaa harhaan. Internetin aikakaudella lapsuutensa ja nuoruutensa viettäneet eivät automaattisesti ole tietoteknisesti lahjakkaita. Peruskouluissa ja toisella asteella on tietoisesti panostettava digitaitojen opetukseen, jos niiden halutaan kehittyvän.

Niin kauan kun digitaidot eivät ole hallussa, ongelma valuu myös yliopiston puolelle. Digitaalinen humanismi ja poikkitieteellinen big datan hyödyntäminen eivät koskaan puhkea kukkaan, jos opiskelijoilla ei ole riittäviä valmiuksia.

Onneksi asiaan on herätty. Tänä vuonna Helsingin yliopisto käynnisti digiloikkahankkeen, jossa mukana olevat koulutusohjelmat suunnittelevat lupaavia uusia digitaalisia opetusvälineitä. Niitä ovat esimerkiksi virtuaalitodellisuusteknologian hyödyntäminen, yrityselämän ohjelmistotuotannon harjoittelu ja kurssitöitä automaattisesti tarkastavat algoritmit.



Digitaalisista alustoista on paradoksaalisesti yhtä aikaa puutetta ja ähky. HYYn hallituksen puheenjohtaja Laura Luoto nosti asian esille yliopiston Oppimisseikkailun päätöspuheenvuorossa maaliskuussa. Kurssiin liittyvää tietoa saattaa joutua metsästämään Weboodista, Moodlesta, tiedekunnan ja koulutusohjelman nettisivulta, sähköpostista, erilliseltä kurssisivulta, yliopiston wikialustalta, Opinderista ja Flammasta. Niiden lisäksi opiskelijat käyttävät epävirallisia alustoja, kuten opiskelijoiden omia Facebook- ja WhatsApp-ryhmiä. Samalla kun opiskelijoihin liittyvä data aukeaa, markkinoille tulee myös kaupallisia toimijoita.

Avoimen yliopiston johtaja Jaakko Kurhila on kutsunut digitalisaatiota savuverhoksi, jonka avulla voi kehittää opettamista kokonaisuutena. Sähköiset alustat edesauttavat ongelmalähtöistä oppimista, vertaisoppimista ja ”käännetty luokkahuone” -ajattelua, jossa olennaiset tehtävät ja materiaalit ovat opiskelijan käytössä ennen kontaktiopetusta. Ideaalitilassa opiskelija ei käytä luentotilanteessa puhelintaan snäppäämiseen, vaan hyödyntää opetukseen liittyvää mobiilisovellusta.

Samaan aikaan tulee kehittää jo olemassa olevia sähköisiä peruspalveluita ja kokeilla uusia innovaatioita ja toimivimpia sähköisiä opetusmuotoja. Kärjet kehittyvät hankkeilla ja rahapanostuksilla, mutta kulttuurin kokonaismuutos vaatii työtä ja innostusta ruohonjuuritasolla.

On opiskelijoiden tehtävä vakuuttaa opetushenkilökunta siitä, että sähköiset alustat keventävät työkuormaa ja parantavat oppimistuloksia, vaikka niiden käyttöönotto vaatiikin hetkellisesti epämukavuusalueelle astumista. Esimerkiksi sähköinen tenttiakvaario joustavine tenttimisaikoineen helpottaa perheellisen opiskelijan opintoja ja samaan aikaan vähentää yksikön työkuormaa, kun tarve perinteisiin paperitentteihin vähenee. Tenttiakvaario lisää myös kurssikirjojen saatavuutta, koska kaikki kurssin suorittajat eivät hamstraa kirjoja samaan aikaan juuri ennen tiedekuntatenttiä.

Helsingin yliopisto sijoittui taas kerran maailman sadan parhaan yliopiston joukkoon QS World University Rankings -vertailussa. Yliopiston on tähdättävä huippuyliopistoksi myös opetuksessa.

Onnistunut digiloikka voi tehdä siitä totta.

Heikki Isotalo
Asiantuntija, koulutuspolitiikka

Sivut