Blogi

Lauri puvussa

Demokraattisuuden lisääminen yliopistolla on HYYn tärkeä päämäärä. Tavoitteenamme on mahdollisimman autonominen yliopistoyhteisö, jonka jäseniä ovat yliopiston henkilöstö ja opiskelijat. Näkemyksemme mukaan mahdollisimman demokraattisesti hallittu ja yhteisöllinen yliopisto pystyy parhaiten toteuttamaan vaatimuksia akateemisesta vapaudesta, korkeatasoisesta tieteestä sekä parhaasta mahdollisesta yhteisöstä opiskella ja tehdä työtä. 

Yhteisöllisyys on 150. juhlavuotemme teema. Yhtenä tähän liittyvänä kärkenä on niin sanotun tasakolmikannan tavoitteleminen Helsingin yliopiston hallinnossa. Vuoden 1991 yliopistolaista asti meillä on ollut kolmikanta, jonka mukaan yliopistojen hallintoelimissä on niin professorien, muun henkilöstön kuin opiskelijoiden edustus. Kuitenkin Helsingissä, toisin kuin monissa muissa yliopistoissa, ryhmien paikkamäärät eivät mene tasan. Meidän mielestämme ei ole perusteltua, että muulla henkilöstöllä ja opiskelijoilla on kolmikantaisissa hallintoelimissä vähemmän edustajia kuin professoreilla. Olemme yhtä tärkeä osa yliopistoyhteisöä ja lukumääräisesti suurempi joukko.

Onneksi kuluvan vuoden keväällä Helsingin yliopistossa otettiin jo askel oikeaan suuntaan, kun yliopistokollegion puheenjohtajistoon valittiin opiskelija. Nyt yliopiston ylimmän päättävän elimen johdosta löytyy tasakolmikannan mukaisesti kaikkien yliopistoyhteisön ryhmien edustus. Toimielinten ja koko yliopistoyhteisön jäsenille tasakolmikanta viestii siitä, että kaikki yhteisön jäsenet ovat päätöksenteossa yhtä arvokkaita. 


Suomessa käydään tällä hetkellä myös perustavanlaatuista kamppailua yliopistodemokratian tulevaisuudesta. Tampere3-prosessista on pitkin kevättä kuulunut toinen toistaan hälyttävämpiä uutisia siitä, miten uudessa säätiöyliopistossa tietoisesti halutaan minimoida yhteisön osallistumismahdollisuuksia ja hävitetään sitä demokraattista hallintokulttuuria, joka Tampereen yliopistossa on vallinnut. Siksi meidän tulee vaikuttaa yhdessä siihen, ettei yliopistodemokratian romuttamisesta tule epätoivottavaa kansallista trendiä.

Juhlavuotemme yhteisöllisyyden viesti tulee ymmärtää koko korkeakoulukentällä: luomalla yhteisöllistä, demokraattista ja jäseniään arvostavaa tiedeyhteisöä, tuotamme parhaat edellytykset korkeatasoiselle koulutukselle ja huippututkimukselle. HYY ja muut ylioppilaskunnat osallistuvat osaltaan toimivan ja demokraattisen yhteisön luomiseen.  Koulutamme ja tuemme yliopiston hallinnossa toimivia opiskelijoita niin, että heillä on vähintään yhtä hyvät edellytykset kuin muilla ryhmien jäsenillä tehdä perusteltuja päätöksiä.

Yhteisön arvostus ei näy parhaiten mainintana juhlapuheissa, vaan antamalla sille valtaa.

Lauri Linna, HYYn hallituksen puheenjohtaja