Media & arkisto

Ainakin neljännes uusista valtuutetuista HYYn kaupunkitavoitteiden takana

01.11.2012

Kaikkiaan 20 Helsingin uuden kaupunginvaltuuston jäsentä allekirjoitti ennen vaaleja kaksi tai kaikki kolme Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan (HYY) kaupunkitavoitteista. Valtuustoaloitteen muotoon kirjoitetut aloitteet liittyvät opiskelija-asuntoihin, autottomaan keskustakampukseen ja poikittaisliikenteen parantamiseen. Myös 23 uutta varavaltuutettua tukee yhtä tai useampaa aloitetta. Suurin osa allekirjoittajista asettui tukemaan kaikkia kolmea aloitetta. Lisäksi monella muulla uudella kaupunginvaltuutetulla ja varavaltuutetulla oli HYYn aloitteiden kanssa samankaltaisia vaaliteemoja.

HYY selvitti ennen kunnallisvaaleja helsinkiläisten kunnallisvaaliehdokkaiden mielipiteitä kolmesta kunnallistasolla päätettävästä asiasta, jotka vaikuttavat Helsingin yliopiston opiskelijoiden arkeen. Kaikkiaan 137 kunnallisvaaliehdokasta allekirjoitti yhden, kaksi tai kaikki HYYn tekemistä aloitteista. Allekirjoittajia oli kaikista nykyisistä valtuustopuoleista kristillisdemokraatteja lukuun ottamatta sekä lisäksi piraattipuolueesta. Aloitteiden tarkoitus oli helpottaa opiskelijoiden äänestyspäätöstä.

Asumista koskeva aloite vaatii, että Helsinki varaa tontteja keskimäärin 200 opiskelija-asunnon vuosittaiselle tuotannolle hyvien joukkoliikenneyhteyksien varrelta ja läheltä kampuksia. Toinen aloite esittää, että Helsingin yliopiston keskustakampuksen keskeiset kadut muutettaisiin kävelykaduiksi. Kolmannen aloitteen allekirjoittajat tahtovat, että Helsinki luo yhteistyössä Espoon kaupungin kanssa suunnitelman korkeakoulukampusten välisen poikittaisen joukkoliikennettä ja pyöräilyliikenteen edistämisestä.

Aloitteiden allekirjoittajat ja tekstit kokonaisuudessaan löytyvät osoitteesta www.hyy.fi/aloitteet.

Lisätietoja:
Asiantuntija (asuminen, terveys, kaupunki) Sofia Lindqvist, sofia.lindqvist(at)hyy.fi, puh. 050 543 9605 Hallituksen jäsen Hanna Hannus, hanna.hannus(at)hyy.fi, puh. 050 576 5073

www.hyy.fi/aloitteet