Media & arkisto

Antti Kerppola HYY Yhtymän hallituksen puheenjohtajaksi

14.02.2014

HYYn hallitus on kokouksessaan 14.2.2014 valinnut oikeustieteen maisteri Antti Kerppolan HYY Yhtymän hallituksen puheenjohtajaksi. Kerppola valmistui Helsingin yliopistosta vuonna 2012 ja toimii nykyään projektipäällikkönä If-konsernin Strategy & Business Development - osastolla.  Kerppola on toiminut lukuisissa toimissa niin ylioppilaskunnan kuin HYY Yhtymänkin puolella, muun muassa HYYn edustajistossa edustajistoryhmä HELPin jäsenenä, HYY Yhtymän hallituksen varapuheenjohtajana ja tilintarkastusvaliokunnan jäsenenä erityisvastuualueenaan HYYn kiinteistöliiketoiminta.
 
”On ilo saada Antti Kerppola Yhtymän hallituksen puheenjohtajaksi. Hänen kokemuksensa yhtymän hallinnosta ja ylioppilaskunnasta sekä hänen vahva liiketaloudellinen osaamisensa antavat erinomaiset edellytykset tehtävän hoitamiselle. Antilla on selkeä näkemys Yhtymän liiketoiminnasta ja sen kehittämisestä.” kommentoi hallituksen puheenjohtaja Anna-Maija Riekkinen.
 
HYY Yhtymän hallitus toimii ylioppilaskunnan kiinteistötalouden hallituksena sekä Oy HYY Yhtiöt Ab:n hallituksena. Hallitus valmistelee ylioppilaskunnan omistamien kiinteistöjen tavoitebudjetit, edustajiston päätettävät tilinpäätökset ja kiinteistöasiat sekä valvoo kiinteistöjen talouden toimeenpanoa ja hyväksyy kiinteistöjä koskevat investoinnit toimivaltansa puitteissa. Yhtymähallitus myös ohjaa ja valvoo ylioppilaskunnan sijoitustoimintaa.
 
Hallituksen puheenjohtajan tehtäviin kuuluu hallituksen kokousten johtamisen lisäksi muun muassa tytäryhtiöiden kokousten seuranta, yhtymähallituksen valiokuntien puheenjohtaminen ja käsiteltävien asioiden esittely yhtiökokoukselle. Kerppolan toimikausi puheenjohtajana alkaa huhtikuussa 2014 ja kestää vuoden.
 
Lisätietoja:
HYYn hallituksen puheenjohtaja Anna-Maija Riekkinen, 050 5439610, anna-maija.riekkinen@hyy.fi