Media & arkisto

Apurahaa ylioppilaskuntaan liittyvään tutkimukseen

26.04.2013

Vanhan ylioppilastalon tukisäätiö (VYTS) perustettiin vuonna 1978 Vanhan ylioppilastalon palokorjausta varten. Tukisäätiö toimii yhteistyössä Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan (HYY) ja HYY Yhtymän kanssa. VYTS julistaa haettavaksi Helsingin yliopiston ylioppilaskuntaan, sen toimintaan tai sen omistamiin kiinteistöihin liittyvään tutkimukseen osoitetun apurahan.

Apuraha on tarkoitettu lähinnä pro gradu -vaiheessa olevalle opiskelijalle, mutta se voidaan myöntää myös kandidaattitasoiseen tutkimukseen tai muuhun kuin yliopistotutkintoon liittyvään työhön, jos sen aihe liittyy kiinteästi ylioppilastalojen taide-esineiden konservointiin, esillepanoon tai historiaan. Apurahan suuruus on enimmillään 500 euroa. Apurahan saaja sitoutuu toimittamaan säätiölle sidotun kappaleen valmiista työstä ja saapumaan esittelemään työtään säätiön hallitukselle.

Vapaamuotoisesta hakemuksesta tulee ilmetä hakijan nimi ja yhteystiedot. Hakemukseen liitetään tutkimussuunnitelma ja -aikataulu sekä selvitys opinnoista. Hakemukset toimitetaan postitse säätiön asiamiehelle osoitteeseen Mannerheimintie 5 A 2. krs, 00100 Helsinki tai kirjaamo(at)hyy.fi viimeistään 15.5.2013 mennessä. Lisätietoja antaa VYTS:n asiamies Jere Tupala, puh. 044 344 6223, jere.tupala(at)helsinki.fi.