Media & arkisto

Edustajistovaalien äänestysprosentti hiukan edellisiä vaaleja matalampi ensimmäisen vaalipäivän jälkeen

06.11.2012

Tiedote 6.11.2012
Vapaa julkaistavaksi

Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan (HYY) edustajistovaalien ensimmäisen varsinaisen vaalipäivän jälkeen äänestysprosentti on hieman matalampi kuin viime vaaleissa vuonna 2011. Edustajistovaaleissa voi äänestää vielä huomenna keskiviikkona Helsingin yliopiston neljällä kampuksella yhteensä 12 äänestyspaikassa ja lisäksi Helsingin yliopiston toimipaikoissa Lahdessa ja Vaasassa.

Äänestäneitä on nyt yhteensä 21,9 prosenttia (6176 äänestänyttä) äänioikeutetuista.
Osuus on vajaan prosenttiyksikön pienempi kuin viime vaaleissa vuonna 2011, jolloin äänestysprosentti oli tässä vaiheessa 22,7. Äänioikeutettuja ovat kaikki läsnä oleviksi kirjoittautuneet HYYn jäsenet eli noin 28 000 Helsingin yliopiston opiskelijaa.

”Vaalit käydään nyt toisena vuonna peräkkäin ja kunnallisvaalitkin käytiin juuri, joten pieni vaaliväsymys on ymmärrettävää. Ehdokkaita on kuitenkin taas yli kymmenkertaisesti tarjolla oleviin paikkoihin verrattuna ja äänestysprosentti näyttää pysyvän kohtuullisella tasolla”, ylioppilaskunnan pääsihteeri Katri Korolainen-Virkajärvi toteaa.

HYYn edustajistovaalien ehdokasmäärä laski viime vuonna kolmanneksen verrattuna vuoden 2009 vaaleihin. Tänä vuonna ehdokasmäärä nousi viimevuotisesta hieman ja ehdokkaita on nyt 622 (2011: 617). Ehdokkaita on asettanut yhteensä 10 ryhmittymää ja lisäksi yksi ehdokas on ehdolla ilman taustaryhmää. Vaalirenkaiden ja -liittojen tarkkoihin ehdokasmääriin voi tutustua ylioppilaskunnan vaalisivuilla hyy.fi/vaalit.

Vaalitulos ratkeaa huomenna keskiviikkona 7. marraskuuta. Ääntenlaskentaa seurataan klo 18 alkavissa vaalivalvojaisissa opiskelijoiden politiikan perinteisellä näyttämöllä Vanhalla ylioppilastalolla (Mannerheimintie 3). Tilaisuus on kaikille avoin. Ensimmäisiä tietoja ennakkoäänistä saadaan klo 19 jälkeen, ja ääntenlaskenta valmistuu noin klo 22.

HYY tiedottaa oman edustajistovaalinsa tuloksista heti keskiviikkoiltana alustavan vaalituloksen selvittyä. Keskusvaalilautakunta vahvistaa vaalituloksen tarkastuslaskentalautakunnan laskennan valmistuttua 15.11.2012.

Edustajistovaali järjestetään lähes kaikissa Suomen ylioppilaskunnissa joka toinen syksy. HYYssä vaalit järjestetään nyt poikkeuksellisesti toisena vuonna peräkkäin. HYY siirtyykin näiden vaalien myötä uuteen vaalirytmiin, ja jatkossa edustajistovaalit järjestetään aina parillisina vuosina. Muutokseen päädyttiin, koska parittomina vuosina käydään yliopistolla hallintovaalit.

Lisätietoja HYYn vaaleista antaa pääsihteeri Katri Korolainen-Virkajärvi, paasihteeri(at)hyy.fi, p. 0400 816 426
Haastattelupyynnöistä ym. voi olla yhteydessä myös HYYn tiedottaja Jenni Heikkiseen, tiedottaja(at)hyy.fi, p. 050 543 9609