Media & arkisto

Esteettömyystuutori Anni auttaa tiellä yliopistoyhteisöön

12.08.2015

Anni Kyröläinen on 25-vuotias valtio-opin opiskelija ja syksyllä 2015 HYYn ensimmäinen esteettömyystuutori. Anni antaa vinkkejä, apua ja vertaistukea liikuntarajoitteisille uusille opiskelijoille.

Esteettömyystuutorointi täydentää opintotuutorointia ja helpottaa liikuntarajoitteisten opiskelijoiden esteellistä matkaa niin luennoille kuin osaksi opiskelijayhteisöäkin.

“Kun tulin yliopistolle sähköpyörätuolissa, esteettömien reittien ja käytäntöjen selvittäminen oli lähinnä oman aktiivisuuteni varassa. Muilla ihmisillä ei ole kokemusta pyörätuolissa liikkumisesta; ihmiset eivät usein osaa neuvoa, missä hissit tai invavessat ovat. Haluaisin, ettei muiden tarvitsisi enää käydä yksin läpi samaa rumbaa ja opintojen hankalaa alkuvaihetta – yliopistolla kulkemisesta sosiaaliseen elämään.”

”Opiskelijabileet järjestetään usein esteellisissä tiloissa. Minulla on esimerkiksi gradua kirjoittava tuttu, joka ei ole koskaan ollut sitseillä. Porukkaan on vaikea päästä mukaan, kun ei pääse edes kulkemaan juhlatiloihin ja tapahtumiin. Lähes kaikilla aloilla verkostoituminen on todella tärkeää; bileissä tutustuu ihmisiin, joiden kautta voi löytää esimerkiksi työpaikan.”

Suurin osa ihmisistä ei Kyröläisen mukaan koskaan tule ajatelleeksi asioita liikuntarajoitteisen näkökulmasta. Se tekee myös yliopistoyhteisöön pääsystä tarpeettoman vaikeaa.

”Kun en vielä tuntenut muita opiskelijakavereita, oli vaikeaa mennä fuksitilaisuuksiin ja pyytää tuntemattomilta ihmisiltä apua esimerkiksi liikkumiseen. Sen jälkeen, kun on päässyt mukaan porukoihin, yllätyin siitä, miten paljon ihmiset auttavat ja miten helppoa on. Tärkeää onkin löytää kavereita, jotka ovat tukena ongelmatilanteissa.”

Kyröläinen rohkaisee uusia opiskelijoita kysymään aina apua, jos esimerkiksi kulku luentosaliin tai juhlapaikalle ei ole esteetön. Ihmiset auttavat yleensä mielellään.

”Opintojen alussa ei kannata jättää menemättä ryhmäytymistapahtumiin. Sen jälkeen, kun kaveriporukat on jo muodostettu, mukaan meneminen on vain hankalampaa. Ensimmäisissä juhlissa käydessä voi olla hyödyllistä ottaa mukaan avuksi joku oma kaveri. Sitten pääsee tutustumaan muihin ja lopulta rohkenee pyytää apua liikkumiseen uusilta tuttavuuksilta.”

Syrjintää Kyröläinen ei itse ole yliopistolla juurikaan kohdannut, vaan ihmiset ovat päinvastoin avuliaita.

”Kun tulee pyörätuolissa haasteelliseen ympäristöön, on vain pakko olla normaalia sosiaalisempi, että pääsee kunnolla mukaan. Se on toki harmillista, mutta sitäkin voi onneksi opetella.”

HYY tekee vuonna 2015 omissa tiloissaan Uudella ylioppilastalolla esteettömyyskartoitusta Kynnys ry:n kanssa.

”Toivottavasti kartoitus johtaa myös konkreettisiin muutoksiin ja tilojen remontteihin ja esimerkiksi palvelutoimistoon saadaan esteetön kulku. Juhlasali Alinan kerrokseen on jo hankittu manuaalinen pyörätuoli, joka helpottaa liikkumista siellä.”

Ota itse yhteyttä Anniin, tai vinkkaa hänestä opinnot aloittaneelle tutullesi: anni.kyrolainen@helsinki.fi