Media & arkisto

Etappi-seuranta lopetetaan – lisäajan myöntämisen perusteet tiukentuvat

09.12.2015

Etappi-seurannasta luovutaan 1.1.2016 alkaen kahdeksi vuodeksi. Etapin avulla on seurattu alempaa tai ylempää korkeakoulututkintoa suorittavien opiskelijoiden opintojen etenemistä. Tällä hetkellä seurannassa olevien opiskelijoiden Etappi-estot poistetaan WebOodista. Ennen 1.8.2005 opintonsa aloittaneiden opiskelijoiden Etappi-seuranta lopetetaan kokonaan. Jatko-opiskelijoiden rekisteriseuranta säilyy ennallaan.

Vuosien 2016 ja 2017 aikana opintojen etenemistä seurataan edelleen. Opiskelijat saavat ohjausta muun muassa henkilökohtaisen opintosuunnitelman (HOPS) teon yhteydessä ja omien tiedekuntien, laitosten ja oppiaineiden opintojen ohjauksesta vastaavilta työntekijöiltä. Kaikilla yliopiston tiedekunnilla ja laitoksilla on myös käytössään WebOodin työkalut opiskelijoiden opintojen seurantaan.

Etappi-seurannan päättyminen vuosiksi 2016–17 ei vaikuta opintojen etenemisen seurantaan opintotukeen liittyen.

Opintoihin myönnetään lisäaikaa entistä tiukemmin perustein

Jos opintosi viivästyvät tai estyvät mistä tahansa syystä, ole yhteydessä laitoksesi tai tiedekuntasi opintoneuvontaan. Myös yliopiston opintopsykologeihin kannattaa olla yhteydessä, lisätietoja Flammassa.

Yliopisto haluaa edelleen lyhentää opintoaikoja ja helpottaa opintojen etenemistä niin, että mahdollisimman moni opiskelija voi suorittaa tutkintonsa tavoiteajassa.

Tiedekunnat myöntävät hakemuksesta lisäaikaa opiskelijoille, joiden tulee tehdä tavoitteellinen ja toteuttamiskelpoinen suunnitelma tutkinnosta puuttuvien opintojen suorittamiseksi. Lain mukaan opintonsa 1.8.2005 jälkeen aloittaneiden opiskeluoikeus kestää seitsemän vuotta, minkä jälkeen suorittamatta oleviin opintoihin on haettava lisäaikaa. Lisäaikaa ei myönnetä, mikäli opiskelija ei ole jo aiemmin saamallaan lisäajalla suorittanut opintojaan esittämänsä suunnitelman mukaisesti (rehtorin päätös 50/2015).

Voit seurata jäljellä olevaa tutkintokohtaista opiskeluaikaasi WebOodissa. Tiedekunta tarjoaa opiskelijoille ohjausta opintosuunnitelman laatimiseen. Lisäksi yliopisto ilmoittaa opiskelijoille hyvissä ajoin ennen kuin opiskeluoikeus päättyy.

Miksi Etapista luovutaan kahdeksi vuodeksi?

Etappi-seuranta lakkautetaan väliaikaisesti, sillä Helsingin yliopiston opintohallinto haluaa resurssien vähetessä turvata ydintehtävänsä: opiskelijavalintojen, opintojen etenemisen tuen ja opiskelijoiden valmistumisen. Yliopistolla edelleen käynnissä olevat yt-neuvottelut ja rahoitusleikkauksista selviämiseksi aloitettu muutosohjelma vaikuttavat mitä todennäköisimmin myös opintohallintoon.

Vuosien 2016–17 ajan yliopiston opintojen tukipalveluita ja opintojen ohjausta uudistetaan myös osana koko yliopiston hallinnon organisaatiouudistusta. Opintohallinto kehittää uusia työtapoja ja -välineitä, joilla voidaan ohjata entistä paremmin kaikkien opiskelijoiden opintoja – ei vain niiden, joiden opinnot ovat viivästyneet. Yliopisto haluaa tulevien vuosien aikana luoda kaikkien yliopiston yksiköiden opinto- ja opiskelijapalveluille yhteiset toimintatavat.

Lisätietoja:
Päivi Tauriainen, asiantuntija
Opintoasioiden yksikkö
paivi.tauriainen@helsinki.fi