Media & arkisto

Fuksiseikkailu starttasi Kaivopihalta – lähes 1700 fuksia kiertää HYYn ja järjestöjen vieraana

25.09.2014

”Ei mietitä vaan mennään!” muotoili illan strategiansa Fuksiseikkailu-joukkue Livingstone ja kumppanit. Fuksiseikkailu starttasi Kaivopihalta kello 16.15 ja illan aikana noin 170 fuksien muodostamaa joukkuetta kiertää 39:lla rastilla pitkin Helsinkiä tutustumassa ylioppilaskunnan piirissä toimiviin järjestöihin ja kerhoihin.

Kuva: Livingstone ja kumppanit valmiina seikkailuun.

Livingstonelta innoituksensa saanut maantieteen opiskelijoiden joukkue lähti matkaan löytöretkeilijöiden hengessä. Myös asu oli teemaan sopiva.
”Me olemme tietenkin parhaita seikkailijoita, eikä mantsalaiset voi eksyä”, joukkue tuumasi. Ohjelmassa oli ainakin retki Kumpulaan maantieteen opiskelijoiden omalle rastille.

Kuva: Rasse ja tytöt ei ollut vielä ehtinyt laittaa ananaspäähineitään päähän.

Mikrobiologiaa, maaperä- ja ympäristötiedettä opiskelevien Rasse ja tytöt –joukkueen jäsenet olivat keksineet tyylinsä tuutorinsa kautta.
”Meidän tuutori vihaa ananasta”, kertoi joukkue jolla oli ananaksia päähineissään, paidoissaan ja vieläpä ananaksen muotoiset juomapullot. Joukkue uskoi teeman olevan valttikorttinsa kisassa. Aikeena oli kiertää mahdollisimman monta rastia illan aikana ja ehtiä myös jatkoille.
”Määrä korvaa laadun”, joukkue totesi menestymissuunnitelmistaan.

Kuva: Bönor-joukkueen jäsenet tunnisti jo kaukaa.

HYY järjesti Fuksiseikkailun nyt ensimmäistä kertaa. Tapahtuma on saanut heti hyvän vastaanoton ja siihen ilmoittautui lähes 1700 fuksia. Mukana järjestämässä tapahtumaa on noin 300 opiskelijaa. Fuksiseikkailu onkin Suomen suurin uusien opiskelijoiden tapahtuma.