Media & arkisto

Haku opiskelijoiden edustajaksi European Students’ Conventioniin Bratislavaan 29.9.2016–3.10.2016

18.08.2016

European Students’ Convention on korkeakouluopiskelijoiden kansallisten opiskelijaliittojen eurooppalaisen kattojärjestön European Students’ Unionin (ESU) vuosittain järjestämä seminaari. Seminaari kerää yhteen eurooppalaisten korkeakouluopiskelijaliittojen edustajia keskustelemaan ajankohtaisista aiheista eurooppalaisessa korkeakoulupolitiikassa. Suomessa ESU:n jäseniä ovat, ja edustajia seminaariin lähettävät Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) ja Suomen ammattikorkeakouluopiskelijoiden liitto Samok.

Tänä vuonna SYL lähettää seminaariin muiden edustajiensa lisäksi yhden ylioppilaskuntien esityksestä valittavan edustajan. Valintaa varten on lähetettävä hakemus ensin oman ylioppilaskunnan hallitukselle, joka valitsee esitettäväksi SYL:n hallitukselle korkeintaan kaksi henkilöä. SYL tekee valinnan ylioppilaskuntien esittämien henkilöiden joukosta. SYL korvaa seminaariin valittavalle edustajalle seminaariin liittyvät matkakulut sekä matkavakuutuksen. Seminaarin järjestäjä korvaa suurimman osan ruokailuista sekä majoituskulut.

HYYn hallitukselle osoitettu hakemus esitettäväksi SYL:n hallitukselle tulee kirjoittaa SYL:n ohjeiden mukaisesti. Hakemukseen voi halutessaan liittää myös CV:n.  HYY valitsee esitettävän henkilön SYL:n kriteereiden mukaisesti. Sekä ohjeet hakemuksen kirjoittamiseen, että kriteerit löytyvät alta. Lisäksi HYY edellyttää esitettäväksi valitulta henkilöltä raportointia matkasta HYYlle ja HYYn viestintäkanavia käyttäen.

HYYn hallitukselle osoitettu hakemus tulee lähettää osoitteeseen kirjaamo@hyy.fi maanantaina 22.8.2016 kello 23.59 mennessä.

HYYn esittämän henkilön tulee olla ylioppilaskunnan jäsen. Ylioppilaskunta toivoo hakemuksia eritaustaisilta ja eri sukupuolia edustavilta hakijoilta.

Lisätietoja valinnasta HYYn osalta, ja HYYn edellytyksistä ja kriteereistä antaa HYYn asiantuntija Aino Jones (aino.jones@hyy.fi, 050 543 9608).

Mahdolliset kysymykset itse seminaarista, sekä SYL:n hallituksen edellytyksista ja kriteereistä voi osoittaa SYL:n hallituksen jäsen Alviina Alametsälle (alviina.alametsa@syl.fi, +358449065003).

SYL:n edellytykset ja kriteerit:

SYL edellyttää, että motivaatiokirje tulee kirjoittaa englanniksi, ja siinä tulee käydä ilmi, miksi henkilö olisi hyvä osallistuja, ja kuinka hän viestisi matkasta esimerkiksi sosiaalisessa mediassa - luovat ideat ovat tervetulleita!

Kriteerit osallistujalle:

• Erinomainen suullinen ja kirjallinen englanninkielentaito
• Kokemus ja / tai motivaatio kansainväliseen koulutuspolitiikkaan vaikuttamiseen
• Velvoite kirjoittaa lyhyt raportti matkasta SYL:n hallitukselle
• Suunnitelma viestinnästä, kuten aktiivisesta sosiaalisen median käytöstä ja bloggaamisesta matkan aikana
• Valmius sitoutua SYL:n linjapaperin tavoitteiden edistämiseen matkan yhteydessä: edustamme matkalla SYL:a
• Velvoite osallistua koko tapahtuman ohjelmaan
• Valmius osallistua perehdytykseen ennen matkaa SYL:n syysseminaarin yhteydessä 26.9.2016

(Lähde: SYL:n hakukuulutus)

Lisätietoja ja materiaalia:

Lisätietoa ESU:sta ja SYL:n kasainvälisestä vaikuttamistyöstä:
    http://www.esu-online.org/
    http://www.syl.fi/

Lisää tietoa tapahtumasta:

At the event we will work on different modes of learning, the recognition of such and as well on the newest developments regarding the Skills Agenda in Europe.
On the first day the event will focus on formal, non¬formal and informal learning, and how they can complement each other and contribute to key competences for active citizenship.The second day will be dedicated for recognition of prior learning. Participants will be looking into recognition challenges in higher education, the Lisbon recognition convention and European Qualifications Framework, as well as discussing the recognition process for third country nationals.
The last day will gather the attention on employability and skills, discussing the New Skills Agenda and following implementation in member states, next steps of Modernisation agenda review, as well as tackle the current challenges regarding youth employability.
(Lähde: SYL:n hakukuulutus)