Media & arkisto

Hakuaikaa jatkettu: hae HYYn edustajaksi Hoasin hallitukseen!

16.10.2018

Helsingin yliopiston ylioppilaskunta (HYY) on Helsingin seudun opiskelija-asuntosäätiön (Hoas) perustajayhteisö ja merkittävä taustavaikuttaja. HYY hakee nyt yhtä sitoutunutta jäsentä Hoasin hallitukseen toimikaudeksi 2019–2020.  

Hoasin hallintoelimiä ovat hallitus ja valtuuskunta. Hallituksen tehtävänä on johtaa Hoasin operatiivista toimintaa ja vastata Hoasin taloudesta, tarvittaessa omalla henkilökohtaisella omaisuudellaan. Hallitus mm. valitsee toimitusjohtajan ja ohjaa hänen työtään sekä päättää Hoasin strategiasta että kaikesta muusta, mistä valtuuskunta ei päätä. Luottamustoimen hoitaminen kunnialla edellyttää, että hallituksen kokousten lisäksi osallistuu myös muihin Hoasin hallinnon ja sidosryhmien tilaisuuksiin. Hoasin hallituksen jäsenyys on vastuullinen luottamustoimi, josta maksetaan kohtuullinen palkkio.

Hoasin sääntöjen mukaan hallituksen enimmäiskoko on 10 jäsentä ja heistä kolme on HYYn nimeämiä. Hoasin hallituksessa toimii eri alojen asiantuntijoita, joilla on usein omaa opiskeluaikaista ylioppilaskuntataustaa. Pääkaupunkiseudun kaupunkien edustajina on usein poliitikkoja. Lisäksi Hoasin asukkailla on oma edustajansa hallituksessa. Hakijoilta edellytämme läheistä kontaktia opiskelijamaailmaan, aktiivista yhteistyötä HYYn kanssa, Hoasin toimintaympäristön tuntemusta sekä motivaatiota toimia Hoasin tarkoituksen, eli opiskelijoiden asuntotilanteen helpottamisen eteen. Nyt haettavalta hallituksen jäseneltä toivotaan erityisesti osaamista asiakasymmärryksen ja palvelumuotoilun saralta. Hallitustyöskentelyä tukeva osaaminen, kuten kiinteistö-, talous-, tietohallinto-, viestintä- tai henkilöstöhallinto-osaaminen, lasketaan eduksi.

Toivomme hakemuksia eritaustaisilta edustajilta. Vapaamuotoinen, maksimissaan yhden sivun mittainen hakemus sekä CV pyydetään toimittamaan sähköpostitse osoitteeseen kirjaamo@hyy.fi viimeistään 28.10.2018. Hakemuksesta tulee käydä ilmi hakijan etunimet, sukunimi, osoite, sähköpostiosoite ja puhelinnumero. HYYn hallitus nimeää jäsenen Hoasin hallitukseen marraskuun alussa mahdollisen ennakkotehtävän ja haastattelukierroksen jälkeen. HYY voi valita tehtävään henkilön myös hakijoiden ulkopuolelta.

Tutustu Hoasin sääntöihin.

Lisätietoja:
HYYn asumisen asiantuntija Sofia Lindqvist, sofia.lindqvist@hyy.fi, 050 543 9605