Media & arkisto

Hakuaikaa pidennetty:
 Hae HYYn edustajaksi Hoasin valtuuskuntaan!


18.01.2016

Helsingin yliopiston ylioppilaskunta (HYY) on Helsingin seudun opiskelija-asuntosäätiön (Hoas) perustajayhteisöjä ja merkittävä taustavaikuttaja. Hoasin sääntöjä uudistettaessa valtuuskunnan rooli ja koko muuttuvat. Haemme nyt uudenmuotoiseen Hoasin valtuuskuntaan viittä varsinaista ja viittä varajäsentä. Kaksi edustajaa valitaan vuoden mittaiselle kaudelle 2016 ja kolme edustajaa kahden vuoden mittaiselle kaudelle 2016–2017. HYYn edustajista valitaan myös valtuuskunnan varapuheenjohtaja.

Hoasin valtuuskunnan tärkeimpänä tehtävänä on valvoa Hoasin hallituksen toimintaa. Tarvittaessa se myös nimeää Hoasin hallituksen jäseniä. Hoasin valtuuskuntaan kuuluu 16 jäsentä ja se kokoontuu vuosittain pääsääntöisesti kevät- ja syyskokoukseen. Sääntömääräisten kokouksien lisäksi valtuuskunta voidaan kutsua koolle myös ideoimaan, sparraamaan ja kehittämään Hoasia. HYY tarjoaa koulutusta ja taustatukea tehtävään. Hoasin valtuuskunnan jäsenyys on luottamustoimi, josta ei makseta palkkiota.

Hakijoilta edellytetään kiinnostusta opiskelija-asumiseen, motivaatiota toimia Hoasin tarkoituksen, eli opiskelijoiden asuntotilanteen helpottamisen eteen sekä innostusta kehittää Hoasia. Hoasin toimintaympäristön tuntemus ja valmius toimia yhteistyössä HYYn kanssa edesauttavat luottamustoimen menestyksekästä hoitamista. Lisäksi Hoasilla asuminen, asukastoimikunta-aktiivisuus ja kokemus HYYn toiminnasta luetaan hakijoiden eduksi.



Vapaamuotoiset hakemukset pyydetään toimittamaan sähköpostitse osoitteeseen kirjaamo@hyy.fi viimeistään 31.1.2016. Hakemuksesta tulee käydä ilmi hakijan etunimet, sukunimi, henkilötunnus, osoite, kotipaikka, kansalaisuus, sähköpostiosoite ja puhelinnumero. Voit liittää mukaan myös CV:si.

Lisätietoja: 

HYYn asumisen asiantuntija Sofia Lindqvist, sofia.lindqvist@hyy.fi, 050 543 9605