Media & arkisto

Hallintovaalien 3.–4.11.2015 äänestystulokset on jouduttu mitätöimään – uudet vaalit järjestetään 15.–16.12.2015

04.11.2015

Yliopistohallinnon opiskelijaedustajien vaalien äänestystulokset on mitätöity, sillä kaikki äänioikeutetut eivät ole pystyneet äänestämään vaaleissa. Äänioikeutettujen rekisteristä on puuttunut opiskelijoita, jotka ovat vaalien aikana olleet työsuhteessa Helsingin yliopistoon. Ylioppilaskunta järjestää uudet vaalit 15.–16.12.2015 teologisessa tiedekunnassa (tiedekuntaneuvoston ja yliopistokollegion ehdokkaille), humanistisessa tiedekunnassa (tiedekuntaneuvoston, yliopistokollegion sekä filosofian, historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitoksen laitosneuvoston ehdokkaille) sekä valtiotieteellisessä tiedekunnassa (tiedekuntaneuvoston ehdokkaille).

Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan keskusvaalilautakunta on todennut kokouksessaan 4.11.2015, että 3.–4.11.2015 järjestettyjen hallintovaalien tulos on mitätöitävä, jotta vaalien demokraattisuus ja opiskelijoiden oikeusturva voidaan taata. Keskusvaalilautakunta totesi, että kaikki äänioikeutetut opiskelijat eivät ole saaneet mahdollisuutta äänestää vaaleissa. Virhe on johtunut ylioppilaskunnan saamasta virheellisestä vaaliluettelosta.

– Ylioppilaskunnan puolesta pahoittelen vakavaa virhettä vaaliluettelossa ja sen seurauksia. Vaalit ovat näkyneet kampuksilla erinomaisesti, ja ehdokkaat ovat kampanjoineet ahkerasti. Toivon, että teologisen, humanistisen ja valtiotieteellisen tiedekunnan ehdokkaiden työ ei menisi hukkaan, ja äänestäjien aktiivisuus ei laskisi uusintavaaleissa, sanoo ylioppilaskunnan ja keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja Anu Aarnio.

Vaalituloksen mitätöinti koskee opiskelijaedustajien vaaleja 3.–4.11.2015 Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan tiedekuntaneuvostoon ja yliopistokollegioon, humanistisen tiedekunnan tiedekuntaneuvostoon, yliopistokollegioon ja filosofian, historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitoksen laitosneuvostoon sekä valtiotieteellisen tiedekunnan tiedekuntaneuvostoon. Kaikissa näissä yksiköissä järjestetään uudet vaalit 15.–16.12.2015. Ehdokasasettelu uusiin vaaleihin alkaa 16.11. ja päättyy 25.11. Uusi vaalikuulutus julkaistaan 11.11.2015. Ohjeet ehdokasasetteluun julkaistaan pian osoitteessa http://hyy.fi/hallintovaalit.

Keskusvaalilautakunta on todennut kokouksessaan 4.11.2015, ettei vaaliluettelon virhe ole vaikuttanut opiskelijaedustajien valintaan niissä yliopiston hallinnon yksiköissä, joissa ei ole tarvinnut järjestää vaaleja, koska ehdokkaita on ollut saman verran tai vähemmän kuin opiskelijaedustajien paikkoja. Lautakunta katsoi myös tärkeäksi taata jo vaalitoimituksetta opiskelijaedustajiksi valittujen ehdokkaiden oikeusturvan. Lautakunta on vahvistanut heidän valintansa kokouksessaan 27.10.2015. Uusintavaalit järjestetään siis vain niissä kuudessa yksikössä, joissa ehdokkaita on ollut enemmän kuin opiskelijaedustajien paikkoja.

Miksi vaalien äänestystulos on mitätön?

Ylioppilaskunnan keskusvaalilautakunta ei voinut kokouksessaan 4.11. varmistua siitä, että kaikilla äänioikeutetuilla on ollut mahdollisuus äänestää.
Hallintovaalien vaaliluettelosta, johon on listattu kaikki äänioikeutetut Helsingin yliopiston opiskelijat, on puuttunut opiskelijoita, jotka ovat työsuhteessa Helsingin yliopistoon. Eli jokainen äänioikeutettu ei välttämättä ole päässyt äänestämään hallintovaaleissa.

Hallinnon opiskelijaedustajien valinta on sidottu Helsingin yliopiston vaaliohjesääntöön. Ohjesääntö määrää sen, miten äänioikeutetut määritellään joko opiskelijoiksi tai yliopiston henkilökunnan jäseniksi. Yliopiston henkilökunnan jäsenet eivät saa äänestää opiskelijaedustajien vaaleissa. Yliopiston vaaliohjesäännön mukaan henkilökuntaan kuuluviksi lasketaan opiskelijat, jotka ovat vakituisessa työsuhteessa yliopistoon tai jotka on otettu vähintään kuuden kuukauden mittaiseen määräaikaiseen työsuhteeseen suorittamaan vähintään puolta kokoaikaisesta työajasta vaativia tehtäviä.

Ylioppilaskunta on saanut hallintovaaleja varten vaalikuulutuksen ehtojen mukaisen luettelon vaalikelpoisista ja äänioikeutetuista opiskelijoista Helsingin yliopiston opiskelijarekisteristä yliopiston opetus- ja opintopalveluista. Ylioppilaskunnalle toimitetusta luettelosta on keskusvaalilautakunnan mukaan kuitenkin puuttunut opiskelijoita, jotka ovat työsuhteessa yliopistoon. Äänioikeutettujen luetteloa ei siis ole koottu yliopiston vaaliohjesäännön ehtojen mukaan, vaan kaikenlaiset työsuhteet yliopistoon ovat evänneet oikeuden äänestää hallintovaaleissa.

Keskusvaalilautakunta arvioi, että yhteensä korkeintaan noin 400 opiskelijan vaalikelpoisuudessa ja äänioikeudessa on ollut epäselvyyksiä. Äänestyksen aikana ylioppilaskunta sai yksittäisiä yhteydenottoja opiskelijoilta, jotka eivät olleet pystyneet äänestämään sähköisessä vaalijärjestelmässä. Ylioppilaskunnan selvittäessä ongelman syytä, selvisi, että ylioppilaskunnan saama vaaliluettelo on ollut puutteellinen. Asia tuotiin välittömästi keskusvaalilautakunnan käsittelyyn.


Uudet vaalit järjestetään 15.–16.12.2015

Uudet vaalit järjestetään keskusvaalilautakunnan päätöksellä 15.–16.12.2015 verkkovaaleina.
Kaikille äänioikeutetuille lähetetään uudelleen ilmoitus vaalien ajankohdasta ja äänestysohjeet sähköpostitse siihen osoitteeseen, jonka äänioikeutettu on ilmoittanut yliopistolle lukuvuosi-ilmoittautumisen yhteydessä.

Ehdokasasettelu uusiin vaaleihin alkaa 16.11. ja päättyy 25.11. Ohjeet ehdokkaaksi asettumiseen julkaistaan pian HYYn verkkosivuilla: http://hyy.fi/hallintovaalit. Uusi vaalikuulutus julkaistaan 11.11.2015.

Lisätietoja:
Jannica Aalto, Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan pääsihteeri
p. 040 0816 426
jannica.aalto@hyy.fi

Anu Aarnio, Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan puheenjohtaja ja keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja
p. 050 303 7627
anu.aarnio@gmail.com