Media & arkisto

HYY: Enemmän kulttuuria, vähemmän Guggenheimia!

13.02.2012

Kannanotto 13.2.2012
Vapaa julkaistavaksi

Helsingin yliopiston ylioppilaskunta (HYY) vaatii Helsingin kaupungilta monipuolisia ja kaikkien kaupunkilaisten saavutettavissa olevia kulttuuripalveluita. Tämän vuoksi HYY vastustaa suunnitteilla olevaa Guggenheim-hanketta, jota on edistetty pikemminkin elinkeinoelämän kuin kulttuurin lähtökohdista.

HYY muistuttaa, että pääkaupunkiseudun taidetarjonta on jo kansainvälisestikin katsoen korkealla tasolla. Taiteen näkökulmasta Guggenheim-brändin tuoma lisäarvo jäisi siis sen vaatimaan investointiin nähden pieneksi. Hankkeen toteutuessa kaupunkilaisten kulttuuripalvelut pikemminkin huonontuisivat, kun laadukkaita julkisia kulttuuripalveluita ja paikallisen taiteen esittelymahdollisuuksia tarjoava Helsingin taidemuseo lakkautettaisiin. ”Haluaako kaupunki todella maksaa 140 miljoonaa euroa siitä ilosta, että se saa yksityistää hyvin toimivan julkisen palvelunsa?”, kysyy HYYn hallituksen puheenjohtaja Jannica Aalto.

Guggenheim vastaisi paremmin turistien kuin kaupunkilaisten tarpeisiin. HYYn mielestä Helsingin tulee käyttää kulttuuriin suunnatut resurssinsa ensisijaisesti uusien elämysten ja niiden kautta hyvinvoinnin tuottamiseen kaupunkilaisille. Tätä tavoitetta toteutettaisiin paremmin ja Guggenheimia edullisemmin luopumalla kaupungin taidemuseoiden pääsymaksuista joko erityisryhmien kohdalla tai kokonaan. HYY haluaa myös muistuttaa, että Helsingin kulttuuristrategiassa 2012–2017 on sitouduttu tukemaan kunnollisten tilojen järjestämistä elokuvalle ja tanssille. Lisäksi olisi tärkeää saada Helsinkiin vihdoin keskustakirjasto, josta luotaisiin todellinen kaupunkilaisten kulttuurikeskus. HYY pelkää, että Guggenheim-hankkeen vaatimien investointien jälkeen näihin kulttuuriprojekteihin ei enää riittäisi rahaa.

"Kaupunki voi parhaiten aktivoida asukkaitaan ja parantaa heidän hyvinvointiaan tarjoamalla laajalle yleisölle maksuttomia kulttuuripalveluita. Opiskelijoiden mielestä myös uusien taiteenlajien tukeminen on tärkeää. Guggenheim-hanke ei näihin tarpeisiin vastaa, vaan se olisi ennen kaikkea elinkeinopoliittisista lähtökohdista tehtävä riski-investointi”, Aalto summaa.

HELSINGIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA

Jannica Aalto            Katariina Styrman
Hallituksen puheenjohtaja        pääsihteeri

Lisätietoja: hallituksen jäsen Matti Lehto, matti.lehto@hyy.fi puh. 050 325 8041

Lue lisää HYYn kaupunkipoliittisista tavoitteista vuosille 2012–2015