Media & arkisto

HYY ja PAM julkaisivat tutkimuksen opiskelijoiden työssäkäynnistä

26.04.2011

Helsingin yliopiston opiskelijoista noin 70 prosenttiakävi ansiotyössä syyslukukaudella 2010: reilu viidennes teki tyypillisimmin alle kymmentuntista työviikkoa ja likimain yhtä moni 10 19-tuntista työviikkoa. Välttämätön toimeentulo on yleisin opintojen aikaisen työssäkäynnin syy. Myös työkokemuksen hankkiminen on hyvin yleinen työssäkäyntimotiivi. Kokemus, osaaminen ja kontaktit nähdään yleisesti avaimina työmarkkinoilla menestymiseen.

Opiskeluvaihe vaikuttaa lukukausien aikaiseen työssäkäyntiin: syyslukukauden aikana tehty tyypillinen työmäärä kasvaa alle kymmenestä viikkotunnista (opintojen alkuvaihe) 20 29 viikkotuntiin (6. 8. vuosi). Työmäärä alkaa vaikuttaa opintopistekertymään vasta tiettyjen kynnysarvojen jälkeen. Nämä kynnysarvot vaihtelevat opintojen eri vaiheissa: pidemmälle edenneillä opiskelijoilla jo alhaisemmat työtuntimäärät hidastavat opintoja. Suurin osa opiskelijoista pitää alle kahdenkymmenen tunnin työviikkoa ihanteellisena, lukuun ottamatta opintojensa loppuvaiheessa olevia ja täyttä työviikkoa tekeviä.

Opintojen alkuvaiheessa olevat opiskelijat työskentelevät muita useammin palvelualojen ja kaupan töissä; todennäköisyys työllistyä hallinto- ja toimistoaloille sekä tieteen, taiteen ja tekniikan aloille puolestaan kasvaa opintovuosien myötä.Joka toisella työssäkäyvällä opiskelijalla on toistaiseksi jatkuva työsuhde ja joka kolmannella määräaikainen. Opintojen edetessä määräaikaisten työsuhteiden osuus kasvaa. Työsuhteelta halutaan kuitenkin jatkuvuutta ja turvallisuutta: lähes kaksi kolmesta pitää parhaana työsuhteen muotona toistaiseksi jatkuvaa työsuhdetta.

Opiskelijoiden kokemukset itse työstä ovat pääosin positiivisia.Erityisesti työyhteisöjenyhteishenki, työn joustavuus ja mielekkyys nousivat tällaisiksi kokemuksiksi.

Palvelualojen ammattiliitto PAM ja Helsingin yliopiston ylioppilaskunta HYY ovat yhteistyössä tilanneet Opiskelijajärjestöjen tutkimussäätiö Otus rs:ltä tutkimuksen Helsingin yliopiston opiskelijoiden työssäkäynnistä, työkokemuksista ja ammatillisesta järjestäytymisestä. Teemu Kemppaisen toteuttama tutkimus ” Ristipaineessa - Tutkimus Helsingin yliopiston opiskelijoiden työssäkäynnistä, työkokemuksista ja ammatillisesta järjestäytymisestä” julkistetaan 26.4. kello 11 ja löytyy julkistamisen jälkeen myös internetistä osoitteista: www.pam.fi ja http://hyy.helsinki.fi/tiedostot/PAM%20Opiskelijatutkimus%20LR.pdf. Aloitteen yhteistyölle teki Helsingin yliopiston opiskelijat palvelualoilla HyPa ry.

Lisätietoja:

Antti Veirto, tutkimus- ja työvoimapoliittinen sihteeri, PAM, puh 050 465 7501

Jaana Ylitalo, 1. varapuheenjohtaja, PAM, puh 050 588 1170

Aaro Häkkinen, hallituksen jäsen, HYY, puh 050 325 9175

Katja Långvik, sosiaalipoliittinen sihteeri, HYY, puh 050 543 9608 

Teemu Kemppainen, tutkija, Otus rs, puh 040 740 0765