Media & arkisto

HYY: Pyöräilymahdollisuuksia Helsingissä on parannettava

09.09.2013

Kannanotto 9.9.2013. Vapaa julkaistavaksi.

Helsingin yliopiston ylioppilaskunta HYY vaatii Helsingin kaupungilta ja yliopistolta satsauksia pyöräilyn edistämiseen. Erityisesti HYY haluaa parantaa pyöräilymahdollisuuksia kampusten välillä; pyöräilyn kampukselta toiselle tulee olla helppoa, nopeaa ja turvallista. HYY muistuttaa, että pyöräilyä voidaan helpottaa myös pienillä teoilla, jotka eivät aiheuta valtavia kustannuksia.

“Tärkeintä pyöräilyn edistämisen kannalta on omien, erillisten pyöräkaistojen lisääminen muun muassa Meilahdessa – puhumattakaan Hämeentiestä, joka on tällä hetkellä kokemattomalle pyöräilijälle suorastaan kauhistus”, sanoo HYYn kaupunkivastaava Verna Castrén. 

Castrén huomauttaa että pyöräilyä voi edistää myös pienemmillä teoilla: ”Esimerkiksi yliopisto voisi hankkia runkolukittavia pyörätelineitä kaikille kampuksille. Yliopistolle tarvitaan myös selkeämmät viitoitukset ja informaatio siitä mistä löytyvät lähimmät suihku- ja säilytystilat.”

Pyöräilyn edistäminen olisi myös taloudellisesti viisasta. Kaupunkisuunnitteluviraston teettämän tutkimuksen mukaan viiden miljoonan satsaus pyöräilyn edistämiseen vuosina 2013-2024 toisi kaupungille jopa 300 miljoonan euron säästöt vuoteen 2054 mennessä muun muassa erilaisina terveyshyötyinä ja aikasäästönä.

“Pyöräily on pidettävä mielessä kaupungin liikenneratkaisuja ja kaavoittamista suunniteltaessa, eikä sitä saa jättää lapsipuolen asemaan. Pyöräteiden parantamisesta koituu lukuisia yhteiskunnallisia hyötyjä”, toteaa HYYn hallituksen puheenjohtaja Lauri Koskentausta.

HYY ja Helsingin yliopisto järjestävät 23.9 klo 12-18 Akateemiset fillarifestarit Helsingin yliopiston keskustakampuksella, Porthanian edustalla (Yliopistonkatu 3). Pyöräilyreittien sujuvuuteen otetaan kantaa myös HYYn, Helsingin polkupyöräilijöiden ja Maan ystävien järjestämällä Kriittisellä kampuspyöräretkellä 10.9 klo 17.30. Pyöräreitti lähtee Narikkatorilta ja kulkee Meilahden ja Kumpulan kautta keskustakampukselle.

Helsingissä 9.9.2013

Hallituksen puheenjohtaja Lauri Koskentausta
Pääsihteeri Katri Korolainen

Lisätietoja:

Verna Castrén, HYYn hallituksen kaupunkivastaava, 050 576 5073, verna.castren(at)hyy.fi