Media & arkisto

HYY: Uuden hallituksen on turvattava rahaliikenteen läpinäkyvyys

15.06.2011

Helsingin yliopiston ylioppilaskunta (HYY) vastustaa valtiovarainministeriön työryhmän esittämää arvopaperimarkkinalainsäädännön kokonaisuudistusta, joka vähentäisi merkittävästi omistus- ja sijoitustoiminnan läpinäkyvyyttä. HYY on huolissaan siitä, että esitetty uudistus sallisi ei-julkisen osakeomistuksen kaikille sijoittajille, poistaisi kansalaisten mahdollisuuden saada tietoa myös pörssin ulkopuolisista osakeyhtiöomistuksista sekä meklareiden ilmoitusvelvollisuuden osakekaupoistaan.

Vastuullisen sijoittamisen edelläkävijänä HYY vaatii, että uusi hallitus hylkää esityksestä läpinäkyvyyttä haittaavat kohdat. Ylioppilaskunta huomauttaa, että myös Helsingin poliisi ja veroviranomaiset ovat tyrmänneet työryhmän esityksen. Talousrikosviranomaisten mukaan hallintarekisteröinti lisäisi talousrikollisuutta. Veroviranomaiset taas näkevät uhkana veronkierron yleistymisen. On todennäköistä, että arvopaperikaupan jälkeisessä selvittelytyössä mahdollisesti saatavat säästöt mitätöityisivät kasvavilla viranomaisvalvonnan kuluilla ja menetetyillä verotuloilla.

"Suomalaiset finanssiyhtiöt selvisivät verrattain vähällä finanssikriisistä juuri läpinäkyvän yritysomistuskulttuurin ansiosta. Haluammeko nyt kulkea päinvastaiseen suuntaan kuin muu Eurooppa, jossa on meneillään voimakas trendi kaupan avoimuuden lisäämiseksi?" kysyy ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja Leena Pihlajamäki.

HYY pitää demokratian kannalta tärkeänä, että esimerkiksi politiikkojen taloudelliset sidokset ovat julkisia ilman erityistä viranomaisselvitystyötä. Arvopaperikaupan läpinäkyvyyttä on kehitettävä määrätietoisesti. Hallintarekisteröinnin laajentamisesta on luovuttava ja julkista arvo-osuusrekisteriä on kehitettävä. Sekä hallintarekisteröityjä tilejä hoitavilta suomalaisilta pankeilta että Suomessa toimivilta etävälittäjiltä on vaadittava täsmällisempää ilmoitusvelvollisuutta.

"Nyt muodostettava hallitus käsittelee valtiovarainministeriön työryhmän ehdotusta heti syksyllä ja päättää siitä, viedäänkö esitys keväällä eduskuntaan. Hallitusneuvotteluissa neuvotellaan tälläkin hetkellä suomalaisen talouden ja demokratian avoimuuden periaatteista. Esimerkiksi poliitikkojen mahdollinen jääviys on voitava selvittää jatkossakin. ", Pihlajamäki summaa.

 

Helsingissä 15.6.2011

HELSINGIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA

Leena Pihlajamäki

Hallituksen puheenjohtaja

 

Lisätietoja:

Jan Rosenström, hallituksen jäsen
050 5439611, jan.rosenstrom[at]hyy.fi