Media & arkisto

HYYn hallituksen palkinnot vuoden 2011 toimijoille

20.12.2011

HYYn hallitus palkitsi edustajiston kokouksessa 16.12. aktiivisia ylioppilaskuntatoimijoita ja yhteistylötahoja. Hallitus palkitsi seuraavat toimijat:

Vuoden aktiivi: Daniel Landau
Daniel osallistui mm. eduskuntavaalien soittokierrokselle ja on ollut aktiivinen monissa muissakin asioissa oma-aloitteisesti. Hallitus arvostaa tällaista aktiivisuutta suunnattomasti!

Vuoden valiokuntalainen: Ilona Kalliola
ilona on toiminut pitkään kehy-valiokunnassa, muun muassa puheenjohtajana ja projektikoordinaattorina. Hän on ollut eteenpäin vievä voimavara valiokunnan toiminnassa.

Vuoden edaattorit:
Vuoden hyvän hengen luoja: Jenni Sepponen
Jennin avoimuus ja lämmin suhtautuminen HYY-aktiiveihin ryhmärajoista riippumatta on luonut edustajistoon hyvää henkeä. Lisäksi Jenni on muutenkin ollut aktiivinen edaattori.

Vuoden keskustelun herättäjä: Tuomas Tuure
Tuomas on tuonut edustajistoon väriä mieleenpainuvalla esiintymisellään. Hallitus ihailee myös hänen aktiivista työtään esimerkiksi esteettömyysasioissa.

Vuoden esimerkillinen edaattori: Olli Jokinen
Olli on suurimman oppositioryhmän puheenjohtajana ottanut aktiivisesti selvää asioista ja tarvittaessa kritisoinut hallituksen toimintaa rakentavassa hengessä, mitä hallitus suuresti arvostaa.

Vuoden rakentava toimija: Ahmed Abdirisak
Abu on hoitanut valmisteluvaliokunnan puheenjohtajan työnsä erinomaisesti ja hyvässä, rakentavassa hengessä, mikä on tärkeää koko edustajiston toimivan työskentelyn kannalta. Hallitus kiittää!

Vuoden yhteistyötahot:
Yliopistopapit Leena Huovinen ja Laura Mäntylä
Jo edellisinä vuosina alkanut yhteistyö on jatkunut tänä vuonna erinomaisena. Yliopistopapit suhtautuvat opiskelijoiden hyvinvointiin suurella sydämellä. Heidän kanssaan on ollut innostavaa ja helppoa tehdä asioita yhteistyössä.

Veikko ja Lahja Hurstin laupeudentyö ry
Yhteistyö kevään leivänjakotempauksessa sujui erinomaisesti ja tutustuminen Hurstin organisaatioon oli opettavainen kokemus. HYYn hallitus on vaikuttunut siitä hienostatyöstä, jota Heikki Hursti tekee yhteiskunnan vähäosaisten hyväksi.

Kunniamaininta järjestötoiminnan osalta: Tdk-pj –verkosto
Tiedekuntajärjestöjen puheenjohtajien tapaamiset ovat toimineet tänä vuonna erityisen hyvin. HYYn hallitus on ollut kiitollinen tästä loistavasta foorumista, jossa tieto on voitu välittää puolin ja toisin.