Media & arkisto

HYYn Marko Rosenholm ja Pirre Seppänen SYL:n hallituksen jäseniksi vuodelle 2014

03.12.2013

Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan (HYY) ehdokas, farmaseutti Marko Rosenholm valittiin 29.-30.11. järjestetyssä liittokokouksessa Suomen ylioppilaskuntien liiton hallitukseen vuodeksi 2014. SYL:n hallitukseen valittiin myös HYYn hallituksessa kuluvana vuonna toiminut valtiotieteen ylioppilas Pirre Seppänen.

Liittokokous valitsi hallituksen puheenjohtajaksi Piia Kuosmasen Aalto-yliopiston ylioppilaskunnasta. Liiton seitsenhenkiseen hallitukseen valittiin myös Jari Järvenpään Tampereen yliopiston ylioppilaskunnasta, Hilkka Kempin Lapin yliopiston ylioppilaskunnasta, Mari Krögerin Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnasta ja Petra Peltosen Turun yliopiston ylioppilaskunnasta.
 

SYL on Suomen suurin opiskelijajärjestö, jonka jäsenylioppilaskuntiin kuuluu 135 000 yliopisto-opiskelijaa. SYL valvoo yliopisto-opiskelijoiden etua valtakunnan tasolla ja ottaa kantaa koulutuspoliittisiin, sosiaalipoliittisiin ja kansainvälisiin kysymyksiin.