Media & arkisto

HYYn puheenjohtajan Anu Aarnion puhe vappupäivänä 1.5.2014

05.05.2014

”Lämpöni, lempeni annan, kaunis on nuoruutein. Näät suven ruusut…” kannamme tänään teille, herra Tasavallan presidentti ja arvoisa rouva Haukio. Samalla tuomme ylioppilaiden tervehdyksen.

Jännittäessäni sitä, mitä voisin tänä kevätpäivänä sanoa, mieleeni nousi hetki sitten kuulemani tuoreen isän puhe. Hän kertoi, millaista on olla isä perheessä, jonka muodostavat hän ja hänen lapsensa kaksin. Voin nuorena äitinä vain kuvitella, millaista on se jännitys ja pakahduttava vastuun tunne silloin, kun vaippavuorten, valvottujen öiden ja suurimman onnen keskellä täytyy miettiä sitä,
hyväksyykö yhteiskunta minun perheeni, hyväksytäänkö meidän tapamme olla perhe. 2010-luvulla kenenkään ei pitäisi joutua miettimään tätä. Meillä on oltava varaa suhtautua lämpimämmällä sydämellä jokaiseen uuteen perheeseen, niihin syntyviin lapsiin ja niissä kasvaviin nuoriin.

Kun olin 8-vuotias, kirjoitin kirjeen silloiselle tasavallan presidentille Martti Ahtisaarelle. Halusin kertoa hänelle ilmastonmuutoksesta. Leikkasin siis lehdestä irti kuvan, jossa oli saimaannorppa. Piirsin norpalle puhekuplan, jossa luki vihreällä tussilla, tikkukirjaimin, ”apua”. Sain kirjeeseeni vastauksen, paperissa oli tasavallan presidentin vesileima. Säästin kirjeen tarkasti.

Idag kunde jag fortfarande tala om klimatförändringen. De tio-åriga eleverna i min skola är, med allt skäl, ännu mera bekymrade än jag var på 90-talet. De har försökt påverka genom att underteckna en namninsamling för förnybar energi. En del tog hem brevet för att samla flera underskrifter. En del beslöt att börja cykla till skolan. I verkligheten är det dock vi vuxna som måste stoppa klimatförändringen å barnens vägnar, för annars är det ohjälpligen för sent. Men av dessa problemlösare kan vi lära oss hur man får igång en förändring.

Esa Saarinen on todennut että ”ihmisiä, jotka paahtavat täysillä ja joilla on sisäinen hehku päällä, on paljon. On vain harmi, että he ovat valtaosin alle 7-vuotiaita.” Lapselle leikillisyys, luovuus ja ystävällinen suhtautuminen kaikkeen elävään on luontaista. Meillä puhutaan paljon siitä, miten peruskouluissamme tätä luovuutta voitaisiin paremmin tukea. Uskon, että meidän tulee ennen kaikkea valaa nuoriiin rohkeutta tehdä asioita eri tavalla kuin muut, eri tavalla kuin aiemmin. Tämä edellyttää sitä, että kouluissa ja kodeissa on turvallinen ja kannustava ilmapiiri. Kasvattajien työtä ei tueta politiikalla, jossa kuntien ja valtioiden säästöjä kohdistetaan lapsiperheisiin ja opetustoimeen ja siten vähennetään niiden aikuisten määrää, joita lapsella on tukenaan.

Tutkimusten perusteella tiedämme, että kotiin viety apu ja vanhempien ohjaaminen ovat tehokkaimpia keinoja tukea lasten ja nuorten mielenterveyttä ja rakentaa hyvää tulevaisuutta. Teemme kuitenkin yhä enemmän päätöksiä, jotka sulkevat lapset ja nuoret yhteiskunnan marginaaliin. Nuorista säästäminen kuvastaakin sitä lyhytkatseisuutta, joka tuntuu yhteiskuntaamme tällä hetkellä piinaavan. Kasvavalta sukupolvelta leikaaminen tuntuu olevan muuta helpompaa, vaikka tiedämme, että pienituloisten perheiden määrä on jo vuosia kasvanut tasaisesti. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan menojen kattaminen tuloilla on vaikeaa neljäsosassa perheitä. Pienituloisuus on yleisintä yksinhuoltajaperheillä sekä  perheillä, joissa on alle kouluikäisiä lapsia. Yhteiskunta on juuri niin sivistynyt kuin miten se hoitaa tarvitseviaan ja heikoimpiaan.

Olin suunnittelut toteavani tässä yhteydessä, että yliopistoihimme on nyt saapunut opiskelemaan se sukupolvi, joka on elänyt lapsuutensa 90-luvun lamassa. Mutta tämä ei ole totta. Iso osa tästä sukupolvesta ei nimittäin ole koskaan avannut peruskoulun jälkeisiä ovia. Alle 29-vuotiaiden joukosta joka kolmas mies, ja lähes yhtä moni nainen, on kokonaan syrjässä työelämästä tai opiskelusta. On itse asiassa kovin osuvaa, että vappuna juhlitaan työtä ja että tätä juhlivat erityisesti opiskelijat. Vaikka työelämän epävarmuus koskettaa yhä enemmän myös korkeakouluista valmistuneita, on työtä ja työvuosia meillä korkeakoulutetuilla kuitenkin edessä keskimäärin kymmenen enemmän kuin vain peruskoulun käyneillä.

Toisin kuin tangossa lauletaan, nuorillamme on paljon muutakin annettavaa kuin nuoruutensa. Lahjoittakaamme me heille enemmän aikaamme, enemmän tasa-arvoista vanhemmuutta ja enemmän uskoa siihen, että heillä on edessään ruusuinen tulevaisuus.

Toivotamme aurinkoista vappua Mäntyniemeen!