Media & arkisto

Maksuttomalla koulutuksella ei ole markkinahintaa

29.01.2016

Se kävi äkkiä. Helsingin yliopisto ilmoitti keskiviikkona 27. tammikuuta vähentävänsä 980 työntekijää, ja heti henkilökunnan kynttilämielenilmauksen lyhtyjen sammuttua ripeimmät taloustieteilijät ryntäsivät ehdottamaan rahoituspulan ratkaisuksi lukuvuosimaksuja kaikille opiskelijoille. Keskustelu maksuttoman koulutuksen arvosta on alkamassa jälleen, eikä sitä saa jättää vain talouspuheen ja markkinalogiikan armoille.

Kärkevimmin suomalaista koulutusjärjestelmää ja sen puolustajia vastaan ehti hyökätä jo 24.1. ajatuspaja Liberan tutkimusjohtaja Heikki Pursiainen kirjoituksessaan ”Seitsemän sitkeää myyttiä maksuttomasta yliopistosta”. Kokoomuksen kansanedustaja Juhana Vartiainen sekä Helsingin yliopiston mikrotalousteorian professori Hannu Vartiainen aloittivat Twitterissä taustatulen heti kun joka kahdeksas Helsingin yliopiston työntekijä oli päätetty sanoa irti. Joukkoon liittyi Helsingin Sanomien haastattelussa opetusministeriön opintotuen uudistamisen selvityshenkilö Roope Uusitalo.

Huolestuttavinta tämän klikin ulostuloissa ei ole se, että suomalaiseen koulutusjärjestelmään ehdotetaan muutoksia, vaan yksisilmäinen, vain taloudelliseen rationaaliseen valintaan perustuva näkemys koulutuksen merkityksestä niin yksilöille kuin yhteiskunnallekin.

Onneksi koulutusjärjestelmämme on luotu muidenkin arvojen ja tieteenalojen tuottaman tiedon pohjalle.

Pursiaisen järkeily paljastaa pelottavan hyvin, millaisena opiskelijat nähdään nyt vain ekonomistien ehdoilla aloitetussa keskustelussa. Meitä on ilmeisesti kolmea laatua: valmiiksi rikkaita professioaloille suuntaavia opiskelijoita, “keskinkertaisia” yliopistolla omia sivistysihanteitaan toteuttavia opiskelijoita – ja köyhiä, joiden haaveet kouluttautua voi kuitata stipendeillä harvoille ja valituille.

Onneksi opiskelijat eivät asetu yhtä tympeisiin kategorioihin todellisessa maailmassa. Tuleeko opiskelijoita ja tieteenaloja tosiaan arvottaa niiden yhteiskunnalle tuoman puhtaan taloudellisen hyödyn mukaan? Opiskelijoiden ja tutkijoiden on voitava itse vaikuttaa siihen, millaista hyötyä he koulutuksestaan, sivistyksestään ja taidoistaan haluavat saada. On filosofeja, jotka konsultoivat pörssiyrityksiä; on lääkäreitä, jotka omistautuvat paperittomien hoitoon, filosofian tuntiopettajan palkalla.

Siksi ekonomistien poteroistaan hakuampumat käskyt siitä, mitä tutkinnoilla voi ja pitää tehdä, nujertavat opiskelijoiden luovuuden uravalinnoissaan ja mahdollisuuden keksiä uusia ammatillisia identiteettejä.

Suurin ongelma maksuttomassa koulutuksessa sitä voimakkaimmin kritisoiville ekonomisteille vaikuttaakin olevan se, että juuri ne ”keskinkertaiset opiskelijat” saavat kouluttautua omien sivistysihanteidensa ja kiinnostuksen kohteidensa mukaisesti. Kuitenkin samojen ihanteiden varaan on rakennettu koko suomalainen korkeakoulutus – ja koulutetun väestön varaan koko yhteiskunta.

Maksuton koulutus on yhteiskunnan kokoinen arvovalinta

Etenkin Pursiaisen väsymätön oletus siitä, että ihmiset tekisivät elämänvalintoja ainoastaan kylmän rationaalisin, kustannuksia ja hyötyjä puntaroivin perustein, on älyllisesti epärehellinen. Tutkijalta se on myös moraalisesti arveluttava. Kyseenalaista on myös sälyttää kouluttautumisen taloudelliset riskit yksittäisten opiskelijoiden kannettaviksi. Kerta toisensa jälkeen on osoitettu, että vähävaraisista ja ei-akateemisista perheistä tulevat nuoret eivät uskalla velkaantua ja että kouluttamattomien perheiden lapset eivät pidä korkeakoulutusta varteenotettavana tai edes mahdollisena vaihtoehtona – vaikka se on maksutonta.

Vielä 1980-luvulla Suomessa korkeakoulutetun perheen lapset päätyivät yliopistoon 13 kertaa todennäköisemmin kuin peruskouluun opintonsa lopettaneiden vanhempien lapset. Ero oli kaventunut 2000-luvulla ”vain” kahdeksankertaiseksi. Maissa, joissa yliopistot perivät korkeita lukuvuosimaksuja, koulutustaso periytyy ja jakautuu vielä selvemmin varallisuuden mukaan. Maksuttomuus ei tietenkään yksin poista niitä esteitä, jotka jo varhain lapsuudessa sulkevat yliopistojen ovet liian monilta. Poikkeuksellisen lahjakkaille nuorille tarkoitetuilla stipendijärjestelmillä ei silti ole korjattu ainuttakaan jäykkää luokkayhteiskuntaa.

Onko todella niin, että vastedes koulutus halutaan suoda vain niille, joilla on siihen taloudelliset edellytykset? Ylioppilaskunta puolustaa koulutuksellista tasa-arvoa, jossa yliopistoihin tai korkeakouluihin on mahdollista hakeutua varallisuuteen katsomatta – kiinnostuksen, taidon ja osaamisen ansiosta, ei taloudellisen pääoman ja laskelmointikyvyn mukaan.

Koulutuksen maksuttomuuteen perustuva tasa-arvo sekä tieteen autonomia ja sivistysihanne ovat nykyisen suomalaisen koulutusjärjestelmän ja yhteiskunnan perusta. Jos siitä halutaan luopua, vaaditaan huomattavasti uskaliaampaa ja perusteellisempaa poliittista keskustelua kuin öykkäröiviä markkinamantroja.

Odotamme myös, että ajatuspaja Liberan aloittama ”koulutuksen ja sivistyksen teemavuosi 2016” jatkuu Pursiaisen avausta rakentavammalla tyylillä. Opiskelijaliike toivottaisi muuta yhteiskuntaa kunnioittavat puheenvuorot suomalaisesta koulutuksesta tervetulleiksi. Meille jokainen vuosi on koulutuksen ja sivistyksen teemavuosi.

Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan hallitus 2016