Media & arkisto

Muista opintotuen tulorajat!

17.02.2016

Palauta ylimääräiset tukikuukaudet vuodelta 2015 vapaaehtoisesti toukokuun loppuun mennessä, tai tee uudelleenselvityspyyntö mikäli olet saanut virheellisen takaisinperintäpäätöksen vuoden 2014 opintuen osalta! Laske myös jo nyt kuinka monta tukikuukautta voit nostaa kuluvan vuoden aikana.

Opintotukea nostava opiskelija saa ansaita opiskeluaikanaan jokaista tukikuukautta kohti 660 euroa ja jokaista tuetonta kuukautta kohti 1 970 euroa. Muun tulon voi ansaita milloin tahansa kalenterivuoden aikana, sillä Kela laskee opiskelijalle hänen nostamiensa opintotukikuukausien perusteella vuositulorajan.  Jos tulosi ylittävät vuositulorajasi, opintotukea on maksettu sinulle liikaa ja sitä joudutaan perimään takaisin. Muista myös että opintotukea nostaessasi sinun tulee huomioida myös opintopisteiden suoritusvaatimukset: 5 op jokaista tukikuukautta kohti, ja 20 op jokaista lukukautta kohti jonka aikana olet käyttänyt yhdenkin opintotukikuukauden.

Tänä vuonna Kela perii takaisin liikaa maksettua opintotukea vuodelta 2014. Opintotuen tulovalvonta tehdään verotustietojen vahvistuttua, ja viime viikolla Kela lähetti takaisinperinnän päätösehdotukset 33 850 tuensaajalle. Tukea peritään takaisin enintään niin paljon kuin opiskelija on saanut opintorahaa ja asumislisää tukivuodelta.

Koska takaisin perittävään opintotukeen lisätään 15 % korotus, eikä korkeakouluopiskelija saa tukikuukausia käyttöönsä uudelleen, kannattaa tämän vuoden osalta laskea tarkkaan jo nyt kuinka monta tukikuukautta voi nostaa, ja peruuttaa mahdolliset ylimääräiset opintotuet. Ylimääräiset tukikuukaudet voi myös palauttaa vapaaehtoisesti. Vapaaehtoinen palautus tulee tehdä seuraavan vuoden toukokuun loppuun mennessä, jotta vuosituloraja nousee ja saat tukikuukaudet uudelleen käyttöösi. Kelan sivuilta löytyy laskuri, jonka avulla voit laskea vuositulorajasi: http://www.kela.fi/asioi-verkossa_opiskelijat_omat-tulot

Jos olet saanut takaisinperinnän päätösehdotuksen, voit 30 päivän kuluessa pyytää, että asia käsitellään uudelleen. Jos olet vuoden 2014 aikana aloittanut opintosi, valmistunut tai käyttänyt loppuun enimmäistukiaikasi, lue päätösehdotuksen mukana tulleet ohjeet. Jos vuositulorajan ylitys johtuu muuna kuin opiskeluaikana saamistasi tuloista, tee uudelleenkäsittelypyyntö 17.3. mennessä. Sinun on selvitettävä ei-opiskeluajan tulosi, koska Kela on saanut Verohallinnolta vain yhteenlasketut vuositulosi.

Lisätietoja löydät Kelan sivuilta:
http://www.kela.fi/opiskelijan-omat-tulot_aloittanut-tai-valmistunut
http://www.kela.fi/tulot_opiskelijan-omat-tulot