Media & arkisto

Terveystyöryhmien opiskelijaedustajat parantavat kaikkien opiskeluympäristöä!

11.10.2017

Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön (YTHS) keskeinen tehtävä on opiskelijoiden terveyden edistäminen. Paikallisesti terveyden edistämistoimintaa suunnitellaan ja toteutetaan yhteistyössä opiskelijoiden, yliopistojen ja muiden sidosryhmien edustajien kesken ns. terveystyöryhmissä.

Terveystyöryhmien tehtäviä ovat mm. opiskelijoiden terveyteen ajankohtaisesti vaikuttavien opiskeluympäristön ja opiskelijaelämän ilmiöiden huomioiminen sekä YTHS:n, yliopiston ja opiskelijoiden yhteistyömahdollisuuksien kehittäminen. Työryhmät ovat YTHS:ssä aikaisemmin esimerkiksi olleet terveysprojekteissa mukana, joissa on pyritty yksinäisyyden lievittämiseen ja istumisen vähentämiseen, on tarkasteltu riskitilanteita opiskeluissa tai harjoitteluissa ja ohjeistettu alkoholittomien tapahtumien järjestämiseen.

Helsingin yliopiston opiskelijoiden asioita käsitellään kahdessa terveystyöryhmässä, keskustakampuksen tiedekunnat keskenään ja muiden kampusten tiedekunnat keskenään. Näihin työryhmiin valittiin touko-kesäkuussa uudet opiskelijaedustajat toimikaudeksi 1.9.2017–31.8.2019. He ottavat mielellään vastaan omaan opiskeluympäristöösi liittyviä ajatuksia tai ideoita!

Terveystyöryhmä 1 – Helsingin yliopisto, keskustakampus

 

S-posti

 

S-posti

 

Jäsen

 

Varajäsen

 

Humanistinen tiedekunta

Juho Kajava

juho.kajava@helsinki.fi

Kaisa-Leena Rahikka

kaisa-leena.rahikka@helsinki.fi

Kasvatustieteellinen tiedekunta

Minna Inkinen

minna.inkinen@helsinki.fi

Lovisa Hirvonen

loviiisa.hirvonen@gmail.com

Oikeustieteellinen tiedekunta

Rita Härmälä

rita.harmala@helsinki.fi

Venus Mahmood

 

Teologinen tiedekunta

Petra Harju

petra.harju@helsinki.fi

Emmi Virtanen

 

Valtiotieteellinen tiedekunta

Laura Wathén

laura.wathen@helsinki.fi

Emilia Knaapi

emilia.knaapi@helsinki.fi

 

 

 

 

 

Terveystyöryhmä 2 – Helsingin yliopisto, Meilahden, Viikin ja Kumpulan kampukset

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Bio- ja ympäristötieteellinen tiedekunta

Ansku Holstila

ansku.holstila@helsinki.fi

Minna Silvennoinen

minna.silvennoinen@helsinki.fi

Eläinlääketieteellinen tiedekunta

Iina Leppänen

iina.m.leppanen@helsinki.fi

Maija Tiainen

maija.c.tiainen@helsinki.fi

Farmasian tiedekunta

Metti Sarmalinna

metti.sarmalinna@helsinki.fi

Nerdjusa Beciroski

 

Lääketieteellinen tiedekunta

Eeva Leivo

eeva.leivo@helsinki.fi

Ville Liu

villeliu@hotmail.com 

Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta

Tiia Kuronen

tiia.kuronen@helsinki.fi

Jenni Jääskeläinen

jenni.e.jaaskelainen@helsinki.fi

Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta

Anne Huhtasalo

anne.huhtasalo@helsinki.fi

Jessika Isomeri

jessika.isomeri@helsinki.fi

 

Opiskelijoiden terveyden parissa toimivat terveystyöryhmien lisäksi ja laajemmalla tasolla nimetty hallituksen jäsen ja asiantuntija HYYn keskustoimistolla. HYYn hallituksen terveysasioista vastaava jäsen, Mikko Kymäläisen vastuulla ovat erityisesti HYYn poliittiset linjaukset. Asiantuntija Sofia Lindqvistin vastuulla on HYYn edustaminen YTHS:n toimielimissä ja HYYn linjausten toteuttaminen näiden kautta. Lisäksi voit tarvittaessa olla yhteydessä Lindqvistiin, jos olet kokenut YTHS:n palveluihin liittyviä ongelmia, jotka eivät ole ratkenneet yhteydenotolla YTHS:öön.