Media & arkisto

Vaalikoordinaattori ja vuosijuhlamestarit valittu

18.06.2014

Silva Loikkanen HYYn vaalikoordinaattoriksi

Silva Loikkanen on valittu HYYn vuoden 2014 vaalikoordinaattoriksi. Hän aloittaa työssään 11.8. Hän työskentelee kokopäiväisesti 15.9.–15.11 ja osa-aikaisesti 11.8.-14.9. ja 16.11.-30.11.

26-vuotias Loikkanen toimi HYYn hallituksessa vuonna 2011 ja on toiminut myös lukuisissa muissa ylioppilaskunnan luottamustehtävissä.  Hän on työskennellyt muun muassa Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitto – SAMOK ry:n asiantuntijana. Loikkanen opiskelee humanistisessa tiedekunnassa Venäjän kieltä ja kirjallisuutta.

Vaalikoordinaattori vastaa edustajistovaalien käytännön toteutuksesta. HYYn edustajistovaalit pidetään 4-5.11. Ennakkoäänestys on 29-30.10.

 

Vuosijuhlamestareiksi Ida Vartiala ja Meri Norola

HYYn 146. vuosijuhlista vastaavat yhdessä Ida Vartiala ja Meri Norola. Molemmilla on laaja kokemus ylioppilaskuntatoiminnasta ja juhlien järjestämisestä, mm. valiokunnista ja edustajistosta. Vartiala opiskelee teologiaa ja Norola maantiedettä.

Vuosijuhlat järjestetään akateemisen pöytäjuhlan muodossa 26.11. Vanhalla ylioppilastalolla. Vuosijuhlamestarit osallistuvat juhlan suunnitteluun ja vastaavat käytännön toteutuksesta.

 

Lisätietoja:

HYYn hallituksen puheenjohtaja Anna-Maija Riekkinen
anna-maija.riekkinen(at)hyy.fi, 050 543 9610